perjantai 31. lokakuuta 2014

Opintoretkellä Eestissä Viljandissa 23.-25.10.2014.



Humakin Jyväskylän TKI:n erikoistumisopiskelijat ja opettajat Johanna Kuivakangas ja Pauliina Lahtinen, muutama Viljandin lukiolainen sekä Urmo Reitav Viljandin lukiossa.

”Environment, where you can learn yourself”


Näin Urmo Reitav, Tallinnan yliopiston nuorisotyön koulutusjohtaja, luonnehti 500 oppilaan Viljandin lukiota, joka avasi uudistetut ovet vuonna 2012.

Millä sanoin luonnehtisin koulua?
Moderni, oppilasmyönteinen, ekologinen, ystävällinen. Ylistävät adjektiivit eivät taida kuitenkaan riittää kertomaan miten hieno ja mieleenpainuva kyseinen koulu on. Vastaavaa ei ole Suomessa vielä nähty. Kaikki ovet ovat auki kaikille. Opettajat, kuraattorit, koulunuorisotyöntekijät ja oppilaat syövät yhdessä, käyttävät samoja vessoja ja makailevat samoilla säkkituoleilla. Luit oikein: makailevat säkkituoleilla. Siellä täällä koulua on tyynyjä, säkkituoleja ja pehmusteita joiden päällä voi opiskella tai keskustella ja makoilla välitunneilla. Mukavaa. Opettajien- ja rehtorinhuoneen ovet ovat aina avoinna kaikille oppilaille ja huoneiden seinät ovat lasisia, kuten suuressa osassa luokkahuoneitakin. Avointa. Oppilaiden ja koulun työntekijöiden hyvinvointiin panostetaan paljon. Kaikki ovat kliseisesti yhtä isoa perhettä. Iloista.

Viljandin lukion sisäänkäynnin väriläiskät.

Opettajainhuoneen sääntö numero yksi: oppilaita ei kritisoida kollegalle. Peukutan. Positiivista. Ilmapiiri koulussa on oppilaiden kertoman mukaan loistava. Oppilaat ovat mukana kaikissa koulun projekteissa ja suunnittelussa. Opiskelua ja oppimista tapahtuu myös yli koulun rajojen, mm. Tarton ja Tallinnan yliopistojen, järjestöjen ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Yhteisöllistä.

Kaikki on automatisoitua ja tieto- ja viestintätekniikkaan on satsattu paljon. Tietokoneita on siellä täällä ja ne ovat oppilaiden vapaassa käytössä ja luokat ovat viimeisen päälle teknisiä. Nettiyhteys on kaikkialla. Opetusta voi tarvittaessa seurata reaaliajassa netin välityksellä kotoakin käsin. Oppimista on joka puolella, myös opettajien oppimiseen ja koulutukseen panostetaan. Ajankäyttö koulussa on joustavaa, kellot eivät täällä soi välitunnin merkiksi.

Opiskelurytmi kulkee seitsemän viikon periodeissa: viisi viikkoa opiskelua, koeviikko ja lomaviikko. Kokeet voi tarvittaessa suorittaa näyttönä tai esim. taideteoksena. Urmo Reitavin mukaan tärkeintä ei ole lopputulos, vaan siihen johtava projekti, kuinka tehdä asioita. Aktiivinen oppiminen on tärkeää.

Teamwork is everything. Muutos yhteisen oppimisen oppimisympäristöön ei ole ollut helppo. Muutosvastaisuutta oli alussa Viljandissa paljonkin mm. koulun modernin ulkonäön takia, mutta nyt eestiläiset arvostavat Viljandissa sijaitsevaa valtion koulua paljon. Niin mekin. Onko tämä tulevaisuuden koulumalli? Toivottavasti.


Tutustu kouluun tarkemmin: http://www.viljandigymnaasium.edu.ee/kodu/
 
Monipuolisessa käytössä olevat pyramidiportaat: oleskeluun, oppitunneilla ja tarina kertoo, että jopa rehtori käy pyramidin huipulla ottamassa päiväunet. ”You learn, step by step.”
Teksti ja kuvat: 
Kati Kanninen
Erikoistumiskoulutuksen opiskelija

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Humak Sosiaali- ja terveysalan järjestöristeilyllä



Ensimmäistä kertaa järjestetty MS Soste –risteily kokosi yhteen sosiaali- ja terveysalojen järjestöjä sekä sidosryhmiä 8-9. lokakuuta Baltic Queenillä.  Hyvinvointia ja järjestöjä koskevat monipuoliset koulutukset sekä hitunen viihdettä takasivat monipuolisen ja mielenkiintoisen kattauksen, joka tarjosi varmasti jokaiselle osallistujalle jotakin.  

Yhteisöpedagogi -opiskelijoiden Soste-tiimi aloitti risteilytehtävien suunnittelun jo syksyn alussa.  Sosten taholta toivottiin vauhdikkaalta ja pätevältä opiskelijatiimiltämme pajamuotoista toimintaa sessioiden väliajoille sekä mahdollisia organisointia avustavia tehtäviä. Koulun puolesta toivomuksena oli koulutuksen esittelyä Humakin ständillä ja sessiossa sekä pienimuotoisia suunnittelutehtäviä koskien ständin visuaalista ilmettä. Omalta osaltamme halusimme verkostoitua ja ehtiä järjestämämme toiminnan lisäksi mahdollisimman moneen sessioon.


Suunnittelutyö tapahtui sähköpostitse Humakin opiskelija- ja opettajatiimin sekä Kiril Häyrysen välillä. Face to face -tapaamisia järjestettiin tarpeen vaatiessa. Opiskelijatiimimme kokoontui suunnittelun puitteissa useita kertoja ja Facebookin MS/SOSTE -ryhmässä kommentoitiin tiuhaan tahtiin. Melko pian oli selvillä, että meillä oli hyvin yhteen toimiva opiskelijaedustus: jokaisen erilaiset tiedot, taidot ja kyvyt täydensivät toisiaan ja sopivat mutkattomasti yhteen.



Pop up -pajoja kehiteltiin kolme, joista lopulta hauska Tähtää Humakiin – pallonheittokilpailu toteutettiin risteilyllä useaan otteeseen. Humakin innovatiivisuutta korostimme itse tehdyillä Humak -karkkikaulakoruilla sekä pop upeissa käyttämillämme hurjasti huomiota keränneillä Humak-liiveillä. Kuten aina heittäydyimme täysillä, hyödynsimme verkostoitumistilaisuudet ja pidimme hauskaa. 


Verkostojohtamisen sessiossa Humakin kehittämislähtöinen strategia otettiin kiinnostuneesti vastaan. Esille nostettiin myös sosiaalisen median ja pilvipalveluiden  tuomat mahdollisuudet verkostojen ylläpitäjänä ja viestinnän mahdollistajana.  Verkostotyöskentelyyn liittyy parhaimmillaan sallivuus, kollektiivinen flow, yhteinen energiakenttä sekä keksimisen ja luomisen ilo.

World cafe -tekniikalla rakennettu sessio mahdollisti vapaan ajatusten ja kokemusten vaihdon eri ihmisten kanssa kolmessa 15 minuutin mittaisessa tuokiossa. Kussakin pöydässä  istui eri ammattikuntien edustajia, joten kokemukset verkostojohtamisesta olivat hyvin erilaisia.



Toiminnallisen ja hauskan Tähtää Humakiin –heittoskaban ohjaaminen, koulutusinfon jakaminen näyttelypisteellä sekä Humakin sessiossa ja esittelytilaisuudessa,  osallistuminen ja sessioiden kuuntelu tarjosivat meille opiskelijoille erilaisen ja mahtavan oppimiskokemuksen. Meille jaetut ja itse suunnittelemamme monipuoliset tehtävät risteilyllä kertovat tarinaa meistä yhteisöpedagogeista. Uskon, että sessioissa antamamme viesti oli selvä: Kouluttaudumme verkosto -toimijoiksi, jaamme tietoa ja hyödynnämme sosiaalisia taitoja ja innovatiivista innostunutta lähestymistapaa johon myös koulutusohjelmamme meitä valmentaa. Emme lukkiudu yhteen vaihtoehtoon vaan olemme valmiita luomaan uusia yhteistyön väyliä.

 Teksti: Hanna Seppänen, Pinja Saarenkoski

Kuvat: Hanna Seppänen, Pinja Saarenkoski, Tarja Nyman

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Yhteisöpedagogiopiskelijat Hupparikansaa tapaamassa

Lehtori Sirpa Ali-Melkkilä ja syksyllä 2014 aloittaneet päätoimiset yhteisöpedagogi-opiskelijat Nurmijärven kampukselta viettivät Nuorisotyön viikkoa (29.9. – 3.10.2014) tavaten ja ohjaten nuoria Nurmijärven Röykässä ja Helsingissä.


- Päätimme osallistua nuorisotyön viikkoon tuottamalla tekstiä ja kuvia nuorisotyön eri ympäristöistä, joissa Nurmijärven kampuksen aloittava yhteisöpedagogiryhmä suorittaa ohjaaminen (5 op) kurssia lukuvuoden aikana osallistumalla kerran viikossa eri pisteiden toimintaan työtiiminsä kanssa, kertoo lehtori Sirpa Ali-Melkkilä. -Olen itsekin yhteisöpedagogi ja pitkän työuran alan kentällä ennen humak-pestiäni tehnyt. Uuden valmentajuus-pedagogiikan myötä olemme tiivistäneet työelämäyhteistyötä. Näin lehtorin näkökulmasta työskentely on alkanut opiskelijaryhmiä motivoivana ankkurina oikeisiin työelämän toimipaikkoihin. 


Torstaina 2.10.2014 asetuimme #HupparikansanPuolella potrettiin kaikkien huppariin pukeutuneiden opiskelijoidemme kanssa


-       Aikomukseni on nostaa kentältä tulevaa asiaa myös osaksi muutakin opetusta, jotta näkemys esim. sosiaalisen vahvistamisen liittymisestä arjen työhön konkretisoituu ja teoria linkittyy mahdollisuuksien mukaan käytännöstä nouseviin kysymyksiin.
-       Nostan tähän blogitekstiin viikon kulusta muutamia suoria kursivoituja lainauksia opiskelijatiimien kuvauksista. :

Maanantaina opiskelijoita oli mukana Nurmijärvellä Korven Urheilijoiden salivuorolla 6-9-vuotiaille suunnattua liikuntakerhoa vetämässä:
-        Liikuntakerhossa pidimme hippaleikkejä, sekä pienimuotoisia pallopelejä joissa lasten aivot laitettiin myös koetuksille. Pieni ongelman ratkaisu lisäsi nopea tempoiseen liikkumiseen oikein uuden ulottuvuuden, joka oli aluksi hankalaakin usealle lapselle, kunnes he saivat jujusta vaarin. Energisen tunnin päätteeksi rauhoituimme yhdessä hyvin mielin ja jäimme seuraamaan tilannetta kuinka lapsoset hymysuin lähtivät matkaamaan kohti kotia.

Samaisen koulun salissa järjestetään opiskelijavoimin myös 10-12 -vuotiaille suunnattua tsemppikerhoa keskiviikkoisin. Myös paikallisella Röykän nuorisotilalla oli koko viikon ajan toimintaa sekä alakoulu että yläkouluikäisille lapsille ja nuorille.

Tässä kuvausta keskiviikolta:

-        Leivoimme porukalla korvapuustia kansallisen korvapuustipäivän (4.10.) kunniaksi. Korvapuustien leipominen on tarkkaa hommaa, joka kysyy kärsivällisyyttä, osaamista ja kykyä työskennellä ryhmässä, mutta jossa tulokset ovat silmin nähtävissä ja suulla maistettavissa.


Ohjaaja-Ollin mukaan Röykän Kertsi on Nurmijärven nuorisotoimen ainoa kohde, jossa on uunituore PlayStation 4. 
-        Tällaista ihmelaitetta ei siis muualle ole hankittu ja kävijäryntäystä odotetaankin, kunhan uutiset moisesta sammosta kantautuvat Rajamäkeen, Kirkonkylälle ja Klaukkalaan asti. Jotta kämppä pysyisi edes jotakuinkin säällisessä kunnossa, jättävät nuoret pläägänsä tunnollisesti eteiseen. Röykän kertsi sijaitsee entisen pankkikonttorin tiloissa, josta muistona on kaksi jykevää kassakaappia, joiden nykyinen sisältö on mielikuvitusta ruokkiva mysteeri.



Torstaina järjestettävä kokkikerho on täysin opiskelijavoimin toteutettava kokonaisuus.
-        Päivän menussa oli tortillloita guacamolella ja salsakastikkeella, jälkiruoaksi rahkaa. Hyvin teki kauppansa, myös myöhemmin nuorisotilan vanhemmille nuorille, joiden kanssa jäimme viettämään loppuillan. Osallistuimme myös Time to move-kampanjaan, jonka ideana on kertoa kansainvälisistä mahdollisuuksista nuorille. Eurodeskin kampanja on käynnissä syys-lokakuussa 2014 eri puolilla Eurooppaa. Nuorten kanssa puuhaaminen ja keskustelut olivat todella antoisia ja niistä saa energiaa pitkälle syksyyn!

Röykän alueella toimintaa viikolla järjestettiin myös Nuorisoseuran talolla:
-       Torstaina 2.10 pidimme sporttikerhoa ala-asteikäisille. Ilma oli aurinkoinen, joten pystyimme pitämään kerhomme ulkona jalkapallokentällä urheilusalin sijaan. Päivän teemana meillä oli jalkapallo, jota lähestyimme monen eri pallopelin ja -leikin kautta.  Leikit onnistuivat lapsien kanssa hyvin ja heillä oli hauskaa. Jalkapallo oli vaikeampi saada toimimaan, koska se vaati ehkä liikaa keskittymistä ja sääntöjen sisäistämistä. Muutimme kuitenkin sääntöjä lapsille sopivammiksi, jotta kaikilla olisi hyvä mieli. Aika meni nopeasti ja lapset jaksoivat olla toiminnassa mukana koko ajan. Itselleni jäi positiivinen mieli ja väsyneet jalat päivästä. Liitteenä laitoin yhden kuvan välineistä, joita käytimme kerhossa.


Helsingissä toiminta alkoi tiistaina Kalliolan nuorten ylläpitämällä Olkkari -toiminnalla ja jatkui siitä Suutarilan ja Tapulin nuorisotalojen kautta Jakomäen perjantai-iltaan . Tässä kuvausta Helsingistä eri ihmisten kirjaamana: 

Iltamme Puistolan Olkkarissa alkaa hiljaisesti. Nuoria tulee ja menee ilman sen kummempaa toimintaa, juomme heidän kanssaan kahvia ja pelaamme hieman pingistä. Osa tekee läksyjä ja kertoilee meille omista koulukiireistään. Olemme työryhmämme kanssa jättäneet edellisellä viikolla nuorille ideaboksin. Tarkoituksenamme on osallistaa heidät keksimään itse itselleen mieluisaa toimintaa. Harjoittelumme aikana yritämme toteuttaa nämä ideat parhaamme mukaan.  Mukavaa on huomata, että nuoret ovat laittaneet boksiin muutamia hyviä, toteuttamiskelpoisia ideoita, näiden joukossa muun muassa leffailta ja mahdollinen retki jonnekin. Olkkarin ohjaajilta kuulemme myös, että joku oli toivonut juustokakun tekoa, mikä on myös äärimmäisen helposti toteutettavissa nuorten kanssa. Myös levyraatia oli toivottu, josta inspiroituneena jätämme sitä varten lapun, johon nuoret voivat laittaa nimensä mikäli haluavat tällaiseen toimintaan myöhemmin osallistua.

Kenties pian pääsemme jo toiminnallisen ohjauksen pariin, nyt kun nuoret alkavat tottua läsnäoloomme, eivätkä hätkähdä kun vieraat ihmiset tulevat kyselemään kuulumisia. Myös oma itsevarmuutemme kasvaa, kun nuoret ottavat meihin joka viikko yhä enemmän kontaktia ja kertovat avoimemmin siitä mitä he haluaisivat meidän kanssamme tehdä. Ilta päättyy. Väsyneinä, mutta tyytyväisinä poistumme Olkkarista, hyvillämme siitä, että pian pääsemme todella kokeilemaan ja harjoittamaan omia ohjaustaitojamme.

Pelasin ensi kertaa fudista nuorten kanssa. Ensin ajattelin, ettei tähän minua tarvita: niin pallo kuin säännötkin olivat tyypeillä hyvin hallussa. Joukon taitavimmat näyttivät osaamisensa, välillä rajustikin, jolloin muut jäivät pelissä välillä sivurooliin. Onneksi loppua kohti lakattiin laskemasta maaleja ja alettiin pelata leikkimielisemmin, ja ehkä (haluan ainakin uskoa!) edistin sitä omalla hienovaraisella panoksellani. Höyryävän parituntisen jälkeen oli selvää, että tämä oli tähän asti hauskin kokemukseni nuorisotalolla. Jäin kuitenkin miettimään, mistä näyttämisenhalu ja kilpailevuus kumpuavat. Sekä koulussa että monissa urheilulajeissa lapset ja nuoret opetetaan tekemään yksilösuorituksia, jotka pisteytetään, oli kyse sitten maalinteosta tai matematiikasta. Tulosten perusteella heidät, tai meidät, pannaan arvojärjestykseen, jossa jokaista voittajaa kohti tarvitaan moninkertaisesti häviäjiä. Tämä ajattelumalli jättää jälkensä mieliimme niin, ettei siitä pääse irti aina edes vapaa-ajalla! Nuoriso-ohjaajana toivon voivani auttaa ihmisiä pohtimaan, mistä eri hierarkiat syntyvät, ketkä niistä hyötyvät, ja olisiko niitä syytä yrittää purkaa. Kaikesta huolimatta ilahduin huomatessani, miten paljon pelaajat myös kannustivat toisiaan ja pitivät hauskaa! Sain illasta rutkasti varmuutta seuraavalle vuorolleni nuorisotalolla.

Tapulikaupungin nuorisotalolla oli torstaina melko hiljainen ilta. Olimme ajatelleet askarrella nuorten kanssa unelma-aarrekarttoja, mutta kukaan ei oikein innostunut. No, niinkin voi joskus käydä. Kuitenkin meillä oli kaiken kaikkiaan leppoisa ilta nuorisotalolla.
Kaiken kaikkiaan on huippua olla Suutarilassa, kehittyä ohjaajana, tutustua nuoriin ja oppia uutta. "Jokaisella päivällä on helmensä", täältä näitä helmiä löytyy paljon.

Opiskelijat oppivat sekä omilta tiimeiltään että paikallisten työyhteisöjen ohjaajien sekä nuorten kautta ja tätä pohdintaa seuraavassa:
-     On ollut hienoa olla oppimassa alan ammattilaisten kanssa nuorisotalolla. Osa on innostuneempia meidän mukana olosta kuin toiset. Jos vaan on itse innostunut kyselemään asioita, niin varmasti saa tietoa kerättyä paljonkin. Oma tiimi on osoittautunut myös isoksi avuksi. Ihmisten erilaisuus näyttäytyy hyvin; samasta asiasta saadaan aikaan monta eri näkökulmaa. On myös hyvä saada purettua omia tunteitaan ja huomata, ettei ole yksin ajatustensa kanssa. Suurin oppi tulee kuitenkin nuorilta. Työ yleensä käsittää jotain konkreettista tekemistä, mutta nuorten kanssa oleminen on osittain myös "hengailua". Siinä samassa tulee opittua lukemaan sanatonta sekä sanallista viestintää. On hyvä antaa nuorille valtaa päätöksentekoihin, saada äänensä kuuluviin ja olla yleensäkin olla osallisena.
Olemme pelanneet parin edellisen viikon aikana paljon. Pingis, uno, biljardi, pelikortit ja viime viikolla jalkapallo ulkona on saanut mukaan sekä tyttöjä ja poikia. Työ nutalla tuntuu olevan mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää. Ajatukset olivat alkuun jännittyneet, mutta toisella kertaa paikalle meni jo rennommin. Samaa huomasi nuorten käyttäytymisestä. Toisella kertaa "moi" tuli helpommin ja osattiin nuorten toimesta selvittää toisille nuorille ketä me olemme.




Blogin kokosi lehtori Sirpa Ali-Melkkilä. Kursivoidut lainaukset ovat yhteisöpedagogiopiskelijoiden tekstejä.