maanantai 9. heinäkuuta 2012

HUMAK-opiskelija toi Bangladeshin Leppävedelle

Istun ja ihmettelen. Opiskelijani Jesaja Kärkkäinen villitsee kuulijansa. Minulle HUMAKin tunneilta jo tuttu, mukaansatempaava tyyli puree Leppäveden alakoululaisiin, heidän opettajiinsa ja vanhempiin. Vaikka asia on vakava, jopa surullinen. ”Bangladeshissa on niin paljon köyhyyttä, että vain harva lapsi pääsee kouluun. Useimmiten vanhemmat joutuvat laittamaan lapsensa töihin – kivenhakkaajiksi, roskien kerääjiksi, katukauppiaiksi. Tienaamaan perheelle ruokaa”, selvittää Jesaja ja jatkaa. ”Ne lapset, yleensä vain yksi per perhe, jotka pääsivät kouluun, olivat riemuissaan. Suomesta on kerätty rahaa jo vuodesta 2006 alkaen ja minä pääsin osana yhteisöpedagogi-opintojani auttamaan ja opettamaankin näitä lapsia. Olin yli kolme kuukautta Bangladeshissa.”


Kuvassa tyytyväiset oppilas ja opettaja harjoittelun esittelyseminaarin jälkeen Leppäveden alakoulussa.















Harjoittelun esittely alakoululaisille

Jesajaa kuunteli ja hänen videonsa ja valokuvansa näki yli 30 leppävesiläistä. Tilaisuus järjestettiin Leppäveden alakoulun 5A ja 5B -luokkalaisten yhteisen ugandalaisen kummitytön Rebecca Nabatanzin kunniaksi. Vuosi sitten neljä HUMAK-opiskelijaa oli samassa tilanteessa. He olivat olleet Ugandassa tekemässä HUMAK-opintojaan ja kertoivat Leppäveden lapsille muun muassa Rebecan veljen tapaamisesta. Jo silloin lapset, opettajat ja vanhemmat olivat supertyytyväisiä ja halusivat lisää tietoa kehitysmaista ja vapaaehtoistyöstä.

Kiitolliset koululaiset

Istun edelleen, mutta en enää ihmettele. Jesajan omakohtaiset kokemukset vapaaehtoistyöstä kaukana Aasiassa toivat kehitysmaalapsen arjen Leppävedelle. ”Oli muuten ihmeellistä havaita, että kaikki lapset kävivät Bangladeshissa koulua iloisina ja kiitollisina. Ja sekin oli aika ihmeellistä, että kaikki lapset kertoivat haluavansa isona sellaisen ammatin, jossa voi auttaa muita ihmisiä. Lääkärin, sairaanhoitajan ja opettajan ammatit olivat toptenin kärjessä” kertoo Jesaja Leppäveden lapsille.

Jesaja Kärkkäinen opiskelee toista vuotta yhteisöpedadogiksi (AMK) HUMAKin Äänekosken kampuksella. Syksyn 2011 hän opiskeli muun muassa Viestinnän ilmaisutaitoja tekemällä FIDA ry:n Bangladeshin hankkeessa vapaaehtoistyötä. Kirjoittaja Maarit Honkonen-Seppälä toimi Jesajan ohjaajana.