Saunaa lämmittämässä

Heiluttelen varpaita viileässä vedessä laiturin päässä. Hyttysparvi inisee ympärilläni. Läpsin hyttysiä laiskasti. Pilvien välistä pilkahteleva aurinko ei vielä aja näitä pikku verenimijöitä pois. Tuulen puuska leuhauttaa syreenien tuoksun rannalta. Kipristelen varpaitani ja nautin hetkestä: loman ensimmäisistä päivistä. Muutama ajatus vielä viipyy työn äärellä: HUMAK, yhteisöpedagogi-opinnot, järjestö- ja nuorisotyö.

Pudistelen päätäni ja yritän karistaa ajatuksia. Tuijottelen järven ulapalle. Yksinäinen kuikka huhuilee. Ajatus HUMAKista pulpahtaa pintaan. Ammattikorkeakoulut ovat olleet kovassa rutistuksessa – HUMAK muiden joukossa. Rakenteellinen kehittäminen on ollut meidän kaikkien mielessä kuluneen lukuvuoden aikana. Syksyllä lähdetään uuttaa rakennetta puristamaan. Siinä sivussa kehitetään uutta HUMAK-pedagogiikkaa. Pitäisi päästä entistä lähemmäksi työelämää ja pitäisi kyetä pitämään opiskelijat paremmin opiskeluputkessa. Entistä tehokkaampaa ja laadukkaampaa – sitä se kehittäminen yleensä on. Huokaisen. Joku rapisee kaislikossa. Hauki vaiko pikku ahven?

Nousen venytellen laiturin päästä. Otan sangon ja täytän sen vedellä. Astelen kohti rantasaunaa. Märät jalanjäljet piirtyvät laiturin pinnalle. Aukaisen saunan oven ja vastaan puskee lämpiävän saunan lämpö. Ei vielä riittävän lämmintä. Jätän sangon lauteille lämpiämään ja kurkistan saunan kiukaan pesään. Ehkä muutama halko pitää vielä lisätä? Tuijottelen tulen leikkiä kiukaan pesässä ja annan ajatuksien valua yhteisöpedagogi-opintoihin. HUMAKin ylempi tutkinto oli kevään yhteishaussa Suomen suosituin ylempi tutkinto. Kertoo varmasti koulutuksen laadusta eli hyvää työtä sen parissa on tehty. Mutta suosio kertoo myös järjestö- ja nuorisotyö alojen aikuiskoulutuksen tarpeesta. Alalle hakeutuneet haluavat kouluttautua ja kehittää omaa ammatillista osaamistaan ja asiantuntijuuttaan. Myös tutkintoon johtavan aikuiskoulutus vetää. Mutta miksi kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelma ei tavoita nuoria? Mihin on kadonnut alan koulutuksen vetovoima? Eikö yhteisöpedagogi-tutkinto ole riittävän tunnettu? Vai eikö koulutusohjelman nimi puhuttele?

Kiukaan tulen leikki hidastuu ja havahdun. Täytyy lisätä puita! Otan muutaman halon ja heitän ne pesään. Suljen luukun ja kohottaudun ylös. Pakenen kuumenevasta saunasta terassille. Istahdan terassin penkille. Hyttyslauma löytää nopeasti minut. Sytyttelen terassin pöydällä olevan hyttyssavun. Kitkerä haju luikertelee ylös ja säikähtäneet hyttyset lentävät kauemmaksi jääden kuitenkin inisemään kuuloni ulottuvuuteen. Katselen hyttyssavun leijailua. Ajatukseni viipyilevät vielä HUMAKin rakenteessa. Elokuussa saamme uuden järjestötyön yksikön pomon - itse siirryn nuorisotyön yksikön johtajaksi. Yhteisöpedagogi-opinnot hypähtävät uuteen vaiheeseen: kaksi pomoa ja yhteinen koulutus! Uudet tuulevat saavat mahdollisuuden puhaltaa. Alkava opetussuunnitelmatyö on varmasti ensimmäinen askel.

Saunan takaa kuuluu iloinen kiljunta ja askelten töminä. Joko saunaan pääsee? Pääsee, pääsee, mutta ensiksi uimaan! Ravistan ajatukset tähän hetkeen. Yhdyn kirkuvien lasten iloon ja solahdan kylmään veteen. On aika päästää irti ja unohtaa työt. Kesän ajaksi.

Hyvää kesää kaikille – palaamme sitten elokuussa!

Katariina Soanjärvi, Koulutusjohtaja

Olipa kerran yhteisöpedagogi

Olipa kerran nuori nainen, joka kirjoitti ylioppilaaksi. Hänen suunnitelmansa tulevaisuuden varalle olivat hyvin hatarat eikä hän ollut lainkaan varma, mikä hänestä tulee isona. Vaihtoehtoja oli monia ja muutaman vuoden ajan hän mietiskeli useampaa niistä todeten, ettei omaa alaa ollut vielä löytynyt. Hän päätyi ammatinvalintapsykologin vastaanotolle. Astuessaan tuohon toimistoon, ei hänellä ollut vielä hiventäkään tietoa siitä, että hänen elämänsä tulisi mullistumaan. Hän tutustui tuolla oppilaitokseen nimeltä Humanistinen ammattikorkeakoulu.

Kiinnostus heräsi, mutta nuori nainen halusi aloittaa uuden alavalintansa varoen. Hän päätyi avoimeen HUMAKiin kokeilemaan tuntuisiko kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelma omalta. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Tämä tunne valtasi hänet ja hän teki päätöksen hakea seuraavassa yhteishaussa oppilaitoksen Äänekosken kampukselle. Matka oli alkamassa.

Pääsykokeiden lomassa nainen epäröi hieman pohtiessaan kampuksen sijaintia. Välimatkaa kotiin, Jyväskylään, oli jonkun verran. Kampus oli kuitenkin kaunis ja puoleensavetävä. Ihmiset, joita hän tapasi pääsykokeissa, olivat avoimia, iloisia ja helposti lähestyttäviä. Hän päätti, että jos kutsu kouluun tulee, ovat paikka ja uudet ihmiset tuon välimatkan arvoisia.

Ja niin kävi kuin kävikin, että tämä nuori nainen sai paikan tuosta unelmiensa koulusta. Jännityksessä hän odotti lukuvuoden ensimmäistä päivää, jolloin hän tapaisi luokkatoverinsa. Kun päivä vihdoin koitti, oli hän valmis tulevaan. Polvet tutisten ja ääni väristen hän esitteli itsensä muille. Vastaukseksi tuli hymyjä. Ei huvittuneita, vaan ystävällisiä sekä hyväksyviä hymyjä. Hän oli haltioissaan.

Pitkin ensimmäistä lukuvuottaan Humanistisessa ammattikorkeakoulussa vahvistui naisen ajatukset tulevasta loppuelämästään koulunsa oppien noudattajana. Hän oli löytänyt koulun, jossa ihmiset nähtiin yksilöinä. Hänestä oli upeaa päästä suorittamaan tutkinto itselleen parhaimmalla tavalla. Harjoittelumahdollisuudet ja monipuolinen kurssitarjonta toivat mukavasti vaihtelua. Ihanat uudet ystävät ja tulevat kollegat sekä valloittavat, persoonalliset lehtorit alkoivat viitoittaa hänen tietään yhteisöpedagogiksi.

Nuori nainen on nyt tyytyväinen päätökseensä. Hän on löytänyt uljaan ritarinsa, joka pelasti hänet epätietoisuudelta. Hän on valmis opiskelemaan ahkerasti, jotta voisi elää onnellisena yhteisöpedagogina elämänsä loppuun asti.

Kirjoittaja Anu-Maarit Sikiö opiskelee ensimmäistä vuotta yhteisöpedagogiksi Äänekosken kampuksella.

Yhteisöpedagogi (AMK) Marjo Keskinen: yhteisöstä apua yksilön kriiseihin

Pysähdyn miettimään mikä minut sai hakeutumaan yhteisöpedagogiopintoihin; voin todeta, että halusin päästä alalle, jossa pääsen vaikuttamaan laaja-alaisesti ihmisten hyvinvointiin.

Ennen koulutukseen hakeutumista mietin, mikä voisi olla sellainen koulutus, joka vastaisi odotuksiini tulevaisuuden työstä. Huomasin, että yhteisöpedagogiopinnoissa korostuu yhteisöllisyyden merkitys ja miten esimerkiksi yhteisö voi auttaa yhteisön jäseniä. Se, miten haluan olla vaikuttamassa ihmisten hyvinvointiin on pääasiassa ehkäisevää työotetta, mikä korostuu tässä koulutusohjelmassa. Tulevaisuudessa toivon, että ehkäisevän työn määrä kasvaa ja korjaavan työn tarve vähenee, jotta hyvinvointi olisi meidän jokaisen ulottuvilla.

Koen saaneeni paljon innovatiivisia ajatuksia ammattialallemme. Humanistinen ammattikorkeakoulu on kansalaistoiminnan ja nuorisoalan koulutuksen edelläkävijä. Koulutuksessa käytetään uusimpia työmenetelmiä ja -välineitä opiskelun toteutuksessa. Näitä keinoja voin hyvin soveltaa myös työelämässä.

Koulutuksen perustana on työelämälähtöinen oppimistapa, mikä tukee valmiuksia siirtyä työelämään. Koulutus on tarjonnut useita mahdollisuuksia toimia erilaisissa työelämän ympäristöissä erilaisten projektien ja harjoitteluiden myötä. Työelämästä on kuitenkin vielä paljon opittavaa ja sen opin saan koulutuksen jälkeen. Nyt kuljen kohti tätä tavoitetta, jotta minusta kehittyisi oman alani ammattilainen!

Marjo Keskinen
Työskentelee tällä hetkellä Nuorten tieto- ja neuvontapalveluhankkeen koordinaattori