keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Vain yhdelle?

Voiko 20-vuotiaan sanoa olevan vielä nuori vai onko täysi-ikäisyys aikuisuuden rajapyykki? Entä mikä on työssä käyvä, opiskeleva ja omillaan asuva 25–vuotias? Nuori vai aikuinen? Nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön osaamiskeskus Preventiimissä noin 20-30-vuotiaista käytetään termiä nuori aikuinen. Ehkäisevän päihdetyön kannalta nämä nuoret aikuiset ovat tietyllä tapaa haasteellinen ryhmä: heihin ei enää voi käyttää samoja ”temppuja” kuin mitä alle 18-vuotiaisiin, mutta toisaalta aikuisille suunnattu ehkäisevä päihdetyö menee heidän kohdallaan myös monilta osin ohi. Kohtaamisen areenat vaihtuvat suhteessa teinivuosiin: nuoret aikuiset jäävät pois nuorisotiloilta, siirtyvät työelämään ja opintojen pariin ja muuttavat vähitellen pois kotoa. Areenoiden myötä myös nuoria kohtaavat aikuiset vaihtuvat. Sen sijaan että nuoren kanssa päihteitä käsittelisi oma vanhempi, opettaja, nuorisotyöntekijä tai vaikka valmentaja, se saattaa olla esimerkiksi työpajaohjaaja tai esimies. Joku, joka ei välttämättä koe olevansa ehkäisevän päihdetyön asiantuntija ja oikea ihminen puhumaan nuorelle päihteistä.

Tähän tarkoitukseen ja juuri mainituille ammattilaisille Preventiimi on yhteistyössä verkostonsa kanssa tehnyt julkaisun ”Vain yhdelle? –Tukimateriaali päihdekeskusteluun nuorten aikuisten kanssa”. Sen tarkoituksena on rohkaista nuorten aikuisten parissa toimivia ammattilaisia ottamaan heidän kanssaan päihteet puheeksi. Materiaali tukee ajatusta, että ei tarvitse olla ehkäisevän päihdetyön ammattilainen voidakseen keskustella nuoren kanssa tämän päihteidenkäytöstä. Olennaista on se, että nuori kohdataan tämän teeman puitteissa ja että puheeksiotto tehdään varhaisessa vaiheessa.

Ajoittain kuulee sanottavan, että täysi-ikäisten päihdeasenteita on enää turha pyrkiä muuttamaan, sillä yhteiskunnassa vallitseva päihdemyönteisyys on jo todennäköisesti saavuttanut heidät eikä mitään enää ole tehtävissä. On totta, että päihdekasvatus on hyvä aloittaa mahdollisimman nuorena, jo ennen kuin päihdekokeiluita edes harkitaan. Täysi-ikäisyyden saavuttaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tiedot päihteistä, niihin liittyvistä riskeistä ja juomisen taito olisivat automaattisesti hallussa. Eikä se tarkoita myöskään sitä, että asenteet olisivat jo kiveen hakattuja. Kyllä nuori aikuinen voi muokata päihdeasenteitaan siinä missä vanha koirakin voi oppia uusia temppuja, päinvastaisista odotuksista huolimatta.

Mitä nuorille aikuisille sitten päihteistä tulisi puhua? Kohtaamiset 18 vuotta täyttäneiden kanssa ovat hyvin erilaisia kuin alaikäisten kanssa. Päihdekohtaamiset ovat usein kahdenkeskeisiä keskusteluita ja puhutaan jo suoraan tämän yksittäisen nuoren aikuisen päihdeasenteista. Nuoren aikuisen kanssa voidaan puhua kohtuukäytöstä, ”oikein juomisesta”. Valitettava tosiasia on, että iso osa nuorista aikuisista käyttää päihteitä ja tämä huomioon ottaen on turha väkisin pitää kiinni täysraittiuden ihanteesta ja korostaa vain päihteettömyyttä. Nuoren aikuisen kanssa voi päihteettömien ajanviettotapojen ohella miettiä, voisiko sitä jättää sen ”vain yhden” tosiaan vain yhteen ja juhliessakin korvata joka toisen lasillisen jollain muulla kuin alkoholilla. Keskusteluissa voi pohtia esimerkiksi sitä, miten liiallinen alkoholin käyttö vaikuttaa pärjäämiseen työelämässä, opiskeluissa tai ihmissuhteissa. Keskustelussa voi herätellä myös ajatuksia siitä, miten toistuva juhliminen näkyy lompakossa tai onko lasten seurassa hyväksyttävää juoda. Muun muassa näiden keskusteluiden kautta nuori aikuinen saattaa havahtua tarkastelemaan omaa päihteidenkäyttöään uudelta kantilta, ja jos mäyräkoira olutta vaihtuukin sikspäkkiin, se on jo askel oikeaan suuntaan.

Tutustu ”Vain yhdelle” –tukimateriaaliin.


Kirjoittaja Elsi Vuohelainen työskentelee kehittäjänä Humakin hallinnoimassa Preventiimissä, joka on nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön osaamiskeskus.

maanantai 27. helmikuuta 2012

Opas kaveritaitojen tukemiseen: ”Ei teoriaa vaan tekemisen meininkiä"

Heikki Ojala on kaveritaitojen asiantuntija. Hänen jouluksi 2011 valmistuneen opinnäytetyönsä produktiivisena osiona syntynyt opas kaveritaitojen tukemiseen tarjoilee valmiita työkaluja ihmisille, jotka tekevät töitä ryhmien parissa. Työ on ehdolla Theseuksen opinnäytetyökilpailuun HUMAKin järjestö- ja nuorisotyön koulutusohjelman edustajana.

Kaveritaitoja tukemassa -oppaan sisältö on suunnattu opetus- ja kasvatusalan henkilöstölle, sekä ryhmänohjaajille eri toimialoilla. Se kuvaa 2005 – 2008 Oulussa toteutettua Porukalla -hanketta, jonka aikana seitsemäsluokkalaisille yläkoululaisille toteutettiin ryhmäyttävää toimintaa sekä avattiin koululuokkien vuorovaikutustaitojen tukemiseen käytettyjä menetelmiä.

Teoksessa esitellään hankkeen aikana käytetty elämys ja kokemustoiminnan nelikenttä ja sen harjoitteet. Opas perustelee, miksi ryhmäyttäminen on tärkeää ryhmän toiminnan kannalta.
"Hyvä ryhmä on turvallinen ja sen jäsenet kunnioittavat toisiaan. Siellä vallitsee voimakas positiivinen yhteenkuuluvuuden tunne. Toimivassa ryhmässä ymmärretään erilaisuutta ja tunnetaan yhteiset säännöt ja tavoitteet. Tällainen porukka voi hitsautua yhteen ainoastaan asioituneen ryhmäyttämisen avulla."
Oppaasta löytyy käytännönläheisiä vinkkejä niin nuorisotyön, sosiaalialan, perusopetuksen kuin ammatillisen koulutuksenkin parissa työskenteleville henkilöille.
"Olennaista on oikeastaan se, että sinulla on ryhmä, jonka kanssa toimit ja jonka dynamiikasta olet kiinnostunut", Ojala kuvailee teoksensa kohderyhmää.
Tällä hetkellä teokselle haetaan kustantajaa, jonka Ojala toivoo löytyvän jo tämän kevään aikana.

Tutustu tarkemmin Ojalan opinnäytetyöhön

torstai 23. helmikuuta 2012

Yrittäjyyskokeiluja turvallisessa ympäristössä

Sonja Ahtiainen ja Arvo Peltonen Jyväskylän
opiskelijatiimistä yrittäjyyskysymysten äärellä.
Jyväskylän opiskelijatiimissä tehdään tiivistä yhteistyötä työelämän kanssa ja opitaan yrittäjyyttä.

Opiskelijatiimi on Jyväskylässä, TKI-HUMAK Akselissa toimiva yrittäjyyden ja työelämätaitojen oppimisympäristö. Keskeisenä ajatuksena on ollut pitkäkestoisten harjoitteluiden ja projektikokonaisuuksien toteuttaminen jo opiskeluaikana sekä mahdollistaa opiskelijan kiinnittyminen erilaisiin työelämän yhteisöihin. Yrittäjyyttä opitaan NY –ohjelman kautta, jossa opiskelijat perustavat lukuvuoden ajaksi omat yritykset pienissä ryhmissä, suunnittelevat yrityksilleen tuotteen, sen markkinoinnin ja toteutuksen, myyvät tuotettaan ja kevään lopuksi tekevät vuosiraportit ja lopettavat yrityksen. Lisäksi opiskelijoilla on mahdollisuus liittyä HUMAKin opiskelijoiden omaan osuuskuntaan esimerkiksi kehittelemään tiimivuoden aikana syntyneitä tuote- ja palveluideoita edelleen.

Yhteisöpedagogiopiskelijat Arvo Peltonen ja Sonja Ahtiainen päättivät hakea 3. opintovuodeksi tiimiin oppimaan yritystoimintaa käytännössä ja hankkimaan kokemusta erilaisista järjestö- ja nuorisoalan toimintaympäristöistä. Syksyn aikana he ovat mm. perustaneet tiimissä tapaamiensa kulttuurituottajaopiskelijoiden kanssa nuorten kulttuurikahvila N-koodin ja tehneet Jyväskylän kaupungin nuorisopalveluille selvitystyötä keskusta-alueella tehtävän nuorisotyön kehittämiseksi.

Arvon vanhemmat ovat yrittäjiä, joten yrittäjyys on aina kiinnostanut yhtenä vaihtoehtona itsensä työllistämiseen ja ollut luonnollinen osa elämää. Hän päätti hakea tiimiin koska ”Mahdollisuus kokeilla yrittäjyyttä turvallisessa ympäristössä ja tehdä samalla oman koulutusalan opintoja oli mahdollisuus, jota ei voinut jättää käyttämättä.” Sonjaa taas kiinnostivat erityisesti tiimivuoden tarjoamat harjoittelu- ja projektimahdollisuudet, yrittäjyyden lisäksi. ”Useamman harjoittelun teko ja pitkälle aikavälille ajoitetut harjoittelut kuulostivat toimivalta tavalta opiskella.”

Miksi halusitte tehdä suuren osan opinnoistanne harjoitteluina ja työelämäprojekteina? Entä mitkä ovat tärkeimpiä harjoitteluissa ja projekteissa oppimianne asioita?

Arvo:
”Minulle sopiva tapa opiskella on olla niin paljon työelämässä mukana kuin mahdollista. Arvostan ammattilaisia sekä sitä tietopohjaa, jota harjoitteluiden kautta voi hankkia. Kun tämän tiedon yhdistää teoriaan ja tutkimustietoon, jota meille opinnoissa tarjotaan, niin kasaan saa sellaisen paketin mistä itse saa eniten irti. Parasta mitä harjoitteluista on saanut irti on työote, eli tapa, jolla eri työtehtäviin ja niiden konteksteihin käydään käsiksi ja miten niitä toteutetaan. Sitä ei koulunpenkillä opi, paitsi teoriassa.”

Sonja:
”Opin tekemällä paremmin kuin pelkästään teoriaa pänttäämällä. En väheksy teoriaa, mutta itse kokeilemalla ja virheitäkin tekemällä oppii parhaiten. Lisäksi verkostoituminen helpottuu, kun käy harjoitteluissa useissa paikoissa ja tutustuu alan ihmisiin. Tämä helpottaa tulevaisuutta merkittävästi, tietenkin sillä varauksella, että harjoittelu – ja projektipaikoissa ollaan oltu tyytyväisiä työpanokseen.”

Tiimivuoden aikana molemmille on kertynyt rutkasti kokemusta järjestö- ja nuorisotyön eri toimintaympäristöistä: Yritystoiminnan ja nuorisopalveluille tehtävän harjoittelun lisäksi Arvo kehittää Preventiimi-verkoston tuella ehkäisevää päihdetyötä Music Against Drugs ry:llä, Sonja taas on juuri aloittanut harjoittelun Perhehoitoliitolla.

Mitä vinkkejä antaisitte työnantajalle, joka tarjoaa harjoittelupaikkaa opiskelijalle?

"Anna meidän itse kokeilla, miten asiat hoidetaan, kahvia osaamme keittää jo ennestään ja kopiokoneen käyttö luonnistuu. Tarjoa haasteita, niin ette tule pettymään!", Sonja painottaa.

"Kannattaa huomioida, missä vaiheessa opintoja paikkaa hakeva opiskelija on ja hyödyntää hänen osaamistaan mahdollisimman paljon hänen kykyjensä ja kertyneen kokemuksen mukaan. Meille voi antaa vaativia tehtäviä, vastuuta ja ehkä suureltakin kuulostavia tavoitteita. Kyllä meiltä ahkeruutta ja kunnianhimoa löytyy, käyttäkää sitä!", summaa Arvo.

Teksti ja kuva: Tero Lämsä

Harjoittelu nyt: numeroita ja kirkastettuja tavoitteita

Johanna Laaja ja Saila Holm pohtivat
harjoittelijan ja ohjaajan roolitusta.

Lukukausi 2012 on tuonut mukanaan uusia tuulia HUMAKin opiskelijoiden työharjoitteluiden arviointikäytäntöihin. Helmikuussa järjestetyssä koulutustilaisuudessa järjestö- ja nuorisotyön kentän työelämän edustus sai tuhdin infopaketin harjoittelun ohjaajien ajankohtaisasioista.

Koulutuspäivän esityslistalla oli yhtäältä perustietoja HUMAKin kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelman opetuksesta, opintojaksoista ja harjoittelusta. Toisaalta käsiteltiin harjoittelijan ohjaajana toimimista, perehdytystä, opastusta, ohjaamista sekä palautteen antoa ja arviointia. Kolmantena paneuduttiin vielä erikseen loppuvaiheen opintoihin kuuluviin kehittämisprojekteihin ja opinnäytetöiden ohjausprosesseihin.

Tärkeimpänä kohtana esiin nousivat uudet harjoittelun ja kehittämisprojektien arviointikäytännöt: ohjaajan antamalla numerolla on jatkossa entistä enemmän painoarvoa työharjoittelun arviointikriteerinä.
Jatkossa harjoittelun ohjaajalta tullaan pyytämään kirjallisen palautteen lisäksi myös numeerinen arvosana. Lisäksi tällä arvosanalla ja muullakin palautteella on varsin suuri painoarvo opiskelijan harjoitteluopintojaksosta saamaan kokonaisarvosanaan, kertoo lehtori Esa Ylikoski.
 Myös ohjaajien titteleihin on tullut uudistuksia.
Opiskelijoiden loppupuolen opintojen ohjauksessa on kysymys kehittämisprojekteista ja työelämälähtöisistä opinnäytetöistä. Uudessa opinnäytetyöoppaassamme työpaikan yhdyshenkilöä kutsutaan tässä vaiheessa työelämäohjaajaksi.
Oma rooli ojennukseen

Koulutuspäivässä oli mukana lähes parikymmentä osanottajaa erilaisista järjestöistä, organisaatioista ja yrityksistä. Leena Tuuttila verkkonuorisotyön valtakunnallisesta kehittämiskeskus Verkestä kertoo päällimmäisenä mieleen jääneen pohdinnat ohjaajan roolista.
On tärkeää, että organisaatiossa mietitään vahvasti jo ennakkoon, mitä kaikkea sen tulee huomioida harjoittelijaa pestattaessa. Harjoittelun tavoitteet tulee olla jo tässä vaiheessa molemmin puolin kirkkaana mielessä.
Opiskelijanäkökulmaa edustanut yhteisöpedagogiopiskelija Saila Holm painotti tahollaan ennakoinnin merkitystä:
Ohjaamiselle tulee varata riittävästi aikaa. Myös opiskelijan pitäisi hahmottaa ennakkoon omat tarpeensa ja kiinnostuksen kohteensa.
Oivalluksia oppimalla

Saila suorittaa parhaillaan omaa kehittämisprojektiansa Rauhankasvatusinstituutissa. Hän työskentelee kiertävän Anne Frank -näyttelyn kouluttajana ohjaten tulevia nuoria vertaisohjaajia. Vertaisohjaajat opastavat koululuokkia näyttelyn läpi ja tutustuttavat heidät sen teemoihin. Samalla Saila kerää taustamateriaalia ennakkoluuloihin pureutuvaa opetusmateriaalia varten.

Saila jatkaa Rauhankasvatusinstituutissa myös opinnäytteensä kanssa. Hän tekee selvitystyötä globaalikasvatuksen resurssikeskusta varten haastattelemalla globaalikasvatustyötä tekeviä järjestöjä, opettajia, kasvattajia ja nuoriso-ohjaajia. Tähän asti harjoittelu on sujunut sulavasti - niin harjoittelijan kuin ohjaajankin näkökulmasta.
Mukavaa ja todella mielenkiintoista on ollut. Globaalikasvatus rauhankasvatuksen näkökulmasta ei ollut minulle entuudestaan tuttua, joten olen oppinut paljon ammatillisesti ja päässyt tekemään monenlaisia eri juttuja nopeassa tahdissa.
HUMAKista on aina tullut meille aivan loistavia harjoittelijoita. Harjoittelussa sekä opitaan asioita että kasvetaan ammatillisuuteen. Iso oppimiskokemus kysyy asianmukaisia työkaluja niin ohjaajalta kuin ohjattavalta, summaa Johanna Laaja Rauhankasvatusinstituutista.
Lue lisää HUMAKin työharjoittelusta HUMAKin verkosta.

Seuraava harjoittelunohjaajien koulutus järjestetään Jyväskylässä 20.2.2012
 Teksti ja kuva: Elina Räihä

    ”Olen aktivisti niin kauan maailmassa on huolia”

    Heikki H. Attila, Marianne Rintala ja Slovenian
    koordinaattori Nara Petrovic Tallinnassa.
    Vastavalmistuneen yhteisöpedagogi Marianne Rintalan ympäristöteot kestävät vaikka suurennuslasilla tarkastelua. Keväällä 2011 järjestetty Suomi puhtaaksi - päivässä! -ympäristökampanja on yksi esimerkki Rintalan kokonaisvaltaisesta aktiivisuudesta ympäristöasioissa. Rooli hankkeen projektisihteerin kuljetti hänet kansainväliseen World Cleanup -konferenssiin hakemaan harjanvartta pidempää vuoden 2012 siivoustempauksiin.

    Suomi puhtaaksi - päivässä! -ympäristökampanja järjestettiin ensimmäistä kertaa keväällä 2011. Ideana oli kerätä kokoon suuret, koko kansan talkoot ja siivota roskat pois luonnosta yhden päivän aikana. Suomessa kampanjaa lähti ideoimaan pieni joukko luonnonystäviä, mutta tempauksen alkuperäiset juuret löytyvät Virosta, jossa siivottiin talkoovoimin jo 2008. Sen jälkeen mm. Lativa, Slovenia, Portugali, Moldova, Romania ja Liettua ovat siivonneet yhteensä yli miljoonan vapaaehtoisen voimin. Suomessa kampanja onnistui ansiokkaasti: kotimaassa siivosi paraatipäivänä 295 000 ihmistä. Tänä vuonna lähes 100 maata ympäri maailmaa on mukana talkoissa.

    Hankkeen projektisihteerin hommassa Marianne pääsi tutustumaan hanketyöntekijän monipuoliseen työkenttään.
    - Viestintävastaavana annoin haastatteluita, tapasin yhteistyökumppaneita, hoidin lehdistösuhteita ja tiedotusta sekä vastasin valokuvauksesta, verkkokirjoittamisesta ja sosiaalisen median suhteista. Vapaaehtoiskoordinaattorina rakensin koulutusohjelman ympäri Suomen ulottuvalle vapaaehtoisverkostolle ja hoidin yhteyksiä heihin. Pääsinpä tapaamaan peräti ympäristöministeriä ja presidenttiäkin.
    Siivouspäivästä opinnäytteeksi

    Talkoiden jäljiltä Marianne oli niin syvällä kampanjassa, että päätti rakentaa samassa imussa opinnäytetyönsä aiheen ympärille. Hän aloitti hommat heti kampanjan loppumisen jälkeen hankkimalla kunnilta, vapaaehtoisilta, ministeriöiltä ja muilta mukana olleilta palautetta kampanjan onnistumisesta.
    - Ympäristötietoisuuden kohoaminen on hidasta puuhaa, mutta kunnilta tulleen palautteen perusteella kampanja onnistui erittäin hyvin. Yhä useampi vapaaehtoinen ja koulu lähti mukaan talkoisiin ja jätettä kerättiin isoja määriä. Yksi suurimmista aikaansaannoksista oli yhteistyön lisääntyminen - järjestöt ja kunnat tulivat toisiaan vastaan ja jätefirmat tarjosivat kalustoaan ilmaiseksi tähän lisäkäyttöön.
    Sun roska on mun roska

    Pääaineenaan HUMAKissa Marianne opiskeli kansainvälisen ja monikulttuurisen toiminnan kehittämistä ja pääsikin hyödyntämään ydinosaamistaan kampanjan puitteissa myös Suomen rajojen ulkopuolella. Tammikuussa 2012 Tallinnassa järjestettiin nelipäiväinen kansainvälinen World Cleanup 2012 -konferenssi. Tapahtuman toi yhteen 200 ihmisistä ympäri maailmaa jakamaan ideoita toteutuneista siivouskampanjoista ja tsempata toinen toisiaan roskatalkoissa. Osanottajia oli ainakin 50 maasta aina Ruotsista Nepaliin, Kanadaan, Azerbaizaniin ja Venäjälle asti. Konferenssissa järjestettiin myös useita workshoppeja ja kuunneltiin asiantuntijoiden puheita mm. Zero Waste-liikkeestä.
    "Oli ihanaa nähdä, kuinka luonnon siivoaminen voi yhdistä", Marianne ylistää.

    Marianne edusti konferenssissa Suomen siivoustiimiä esitellen, kuinka siivoustalkoot järjestettiin suomalaisittain. Suurin osa osallistujamaista aikoo järjestää siivouksen tänä vuonna ensimmäistä kertaa ja kaipasi konkareilta vinkkejä.
    - Tarkoituksena oli jakaa ideoita ja tsempata maita, joissa siivoaminen on erityisen haasteellista. Kokonsa puolesta tällaisia ovat esimerkiksi Intia, Kiina, Brasilia ja Venäjä. Suomi on maailmalla hyvin tunnettu puhtaudestaan ja kierrätysosaamisestaan, joten pääsin jakamaan neuvoja kaikella ylpeydellä.
    Erityisesti Marianne iloitsi nähdessään entisten Jugoslavian maiden keskustelevan yhdessä.
    - Oli ihanaa nähdä, kuinka luonnon siivoaminen voi yhdistää! Olisi upeaa nähdä vielä tiimit sekä Israelista että Palestiinasta yhteistyössä.
    Talkoillaan

    Hanke saa jatkoa tänä keväänä - tällä kertaa kaikki luonnon kannalta yleishyödylliset kampanjat kelpaavat. Talkoilun aiheeksi käy kaikki yleissiivoamisesta perinnemaisemien vaalimiseen. Kevään 2012 talkoot pidetään toukokuun 10. päivä ja koko sitä ympäröivä viikko siivoillaan.
    - Palautteesta kävi ilmi, että kunnat toivovat myös muunlaista talkooporukkaa, kuten perinnemaisemien kunnostajia, risujen kerääjiä ja puiden putsaajia sähköjohtojen alta.
    Itse aion jatkaa aktiivina niin kauan kuin jollain on tässä maailmassa huolia. Minua inspiroi esimerkiksi ajatus Helsingistä seuraavana Zero Waste kaupunkina San Franciscon tapaan, Marianne kuittaa.

    Lisätietoja: www.talkoot.suomipuhtaaksi.fi

    Haastattelu: Elina Räihä

    maanantai 6. helmikuuta 2012

    Nuorten ääni Nicaraguassa

    ”Menetettyäni vanhempani olin totaalisen eksyksissä.
    Asuin kadulla kuin koirat.
    Nyt minulla on oma koti, jonka jaan toisen Voz Joven -nuoren kanssa.
    Se on pieni asunto huoltoaseman vieressä, mutta se on meidän koti.
    Ja minulla on uusi perhe.
    Se on tämä talo ja sen yhteisö.”
    (Voz Joven -nuori, poika.)

    Vietettyäni kevään Espanjassa suorittamassa projektiopintojani, alkoi mielessäni kyteä ajatus toisen haaveeni toteuttamisesta. Kiitos Nurmijärven kampuksen lehtorin Riikka Jalosen kv-suhteiden, pääsin toteuttamaan opinnäytetyöni haluamallani tavalla, ja saavuin Nicaraguan pääkaupunkiin Managuaan sadekauden lopulla lokakuun puolivälissä. Lentokoneesta käsin maa näyttäytyi käsittämättömän vihreänä tropiikkina sademetsineen ja tulivuorineen. Nicaraguassa viettämäni aika muuttanut käsitystäni tuosta luonnon paratiisista, vaikka samalla tajuntaani iskostui kehitysmaan leima, jota tämä Latinalaisen Amerikan toiseksi köyhin maa kantaa harteillaan. Nicaragua on väkiluvultaan Suomen kokoinen valtio, jonka virallinen kieli on espanja. Englantia taitaa pääasiassa vain korkeammin koulutettu väestö. Maan väestörakenne on päinvastainen Suomeen verrattuna, sillä 35 % väestöstä on 10–24 –vuotiaita.

    Suomi tekee edelleen yhtenä harvoista Pohjoismaista kehitysyhteistyötä Nicaraguan kanssa ihmisten hyvinvoinnin parantamiseksi. Suomella on koko Keski-Amerikan ainoa suurlähetystönsä Managuassa. Suurlähetystö tilasi minulta selvityksen nuorten seksuaali- ja terveyskasvatukseen ja nuorten osallisuuteen keskittyvään projektiin Voz Joven liittyen. Projektin nimi tarkoittaa nuorta ääntä. Projekti laitettiin käyntiin vuonna 2008 yhteistyössä Suomen, Hollannin, UNFPA Nicaraguan (United Nations Populations Fund) ja AMUNIC:n (Nicaraguan kuntaliitto) kanssa. Projektissa, jonka tavoitteita ovat köyhyyden vähentäminen, osallistava kehitys, tasa-arvon edistäminen, ihmisoikeudet ja hyvä hallinto, pelkästään Suomen rahoitusosuus on neljä miljoonaa euroa. Projekti päättyy ensi vuonna 2012. Projektin myötä jokaiseen kuntaan perustettiin CaMAJ–nuorisotalo (Casas Municipales Adolescentes y Jovenes). Näillä taloilla nuoret toimivat itsenäisesti työpajojen ja harrasteiden vetäjinä, sekä esimerkiksi seksuaalikasvatuksen vapaaehtoisina kouluttajina.

    Pääsin osaksi moniammatillista työryhmää. Työskentelin suurlähetystön erikoisasiantuntijan ohjauksessa yhteistyössä Nicaraguan kunnallisliiton ja YK:n väestörahaston ammattilaisten kanssa. Minut otettiin alusta asti todella hyvin osaksi tiimiä. Olin mukana Voz Joven-projektin seminaareissa ja tapaamisissa viikoittain, joissa nuoret ja aikuiset jakoivat kokemuksiaan ja tietotaitoaan hankkeen sisältöihin liittyen. Kiersin ympäri Nicaraguaa tutustumassa eri kaupunkien nuorisotiloihin ja nuoriin. Samalla näin projektin aikaan saannoksia käytännössä. Työstin näitä kokemuksia havaintopäiväkirjan avulla, joka toimi myös opinnäytetyöni pohjana.

    Opinnäytetyössäni tutkin nuorten osallisuutta kolmessa kunnassa: Ciudad Sandinossa, Leónissa ja Estelíssä. Näiden kuntien osalta keskityn niiden nuorisotoiminnan erityispiirteisiin. Ciudad Sandinossa on tehty paljon työtä kaupunkilaisnuorten parissa, kun taas León Nicaraguan toiseksi suurimpana kaupunkina on ottanut huomioon myös maaseudun nuorten osallistamisen. Estelíllä puolestaan on pitkät perinteet Nicaraguassa tehtävästä nuorisotyöstä. Haastattelin näiden kuntien nuoria, nuorisotyöntekijöitä ja valtuutettuja. Tutkimusaineiston keräämisen suoritin kahden kuukauden aikana tehden kenttätyötä Nicaraguassa, jonka jälkeen palasin Suomeen joulukuun puolivälissä viimeistelemään opinnäytetyöni. Pääsin itse osalliseksi tähän aktiivisten nicaragualaisnuorten yhteisöön ja elin konkreettisesti opinnäytetyöprosessini mukana.

    Nuorisotyön kentän osaajana voin sanoa, että nuorten osallisuuden tutkiminen maassa, jossa ei tunneta sanaa nuorisotyö tai youth work, on vähintäänkin mielenkiintoista. Voz Joven- projekti on mahdollistanut paljon ja täällä on nähtävissä huikeita tuloksia ja toimintamalleja, joista varmasti voitaisiin saada ideoita myös suomalaisnuorten aktiivisen nuoruuden metodien kehittämiseksi. Nicaragualaiset ovat elämäniloisia ja solidaarisia ihmisiä, joille yhteisöllisyys on vielä yksi elämän peruselementeistä. Vaikka lähes puolet maan kansasta elää köyhyydessä, naisiin kohdistuva väkivalta on yleinen ongelma ja maan presidentti jatkaa vallassa kolmatta kauttaan perustuslain vastaisesti, on Nicaragua mahdollisuuksien maa. Paikalliset jaksavat edelleen uskoa parempaan tulevaisuuteen. ”Meillä on vain ollut huonoa tuuria, mutta toivottavasti tuuli kääntyy vielä joskus” toteaa jokainen perusnica, joka on pettynyt maansa korruptoituneeseen hallitukseen. Presidentti Ortegan jälkeinen sukupolvi on kasvamassa. Ehkä heillä on avainasema tulevaisuuden suunnan muuttamiseksi. Kansalaistoiminnalla sekä tietoisuudella hyvästä elämästä ja demokraattisista oikeuksista nämä aikuistuvat Voz Joven -nuoret pystyisivät vaikuttamaan maansa huomiseen.
    Nicaragua - unique... original.

    Teksti:
    Sanna Immonen, HUMAK Joensuun kampus

    torstai 2. helmikuuta 2012

    Nuorisotyö – mitä se on?

    Osallistuin viime viikonloppuna järjestettyyn Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry:n luottamushenkilökoulutukseen. Itse istun Allianssin nuorisotyön jaostossa Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto – Nuva ry:n edustajana. Jaosto käsittelee nuorisotyöhön liittyviä kysymyksiä ja tekee niihin tarvittavia toimenpide-ehdotuksia.

    Viikonlopusta päällimmäisenä mieleeni jäi kysymys siitä, mitä nuorisotyö tänä päivänä on. Emme voi enää määritellä nuorisotyötä kuin olemme sen ennen tehneet. Nykyään nuorisotyön laatu, tarve sekä toimintaympäristö ja –tavat ovat muuttuneet. Nuorisotyö elää ja hengittää jatkuvassa muutoksessa.

    Kuinka me voimme vastata tähän haasteeseen? Muuttuva nuorisotyö. Onko se uhka vai mahdollisuus? Itse koen, että tässä on nyt iskun paikka. Nyt voimme yhdessä lähteä rakentamaan nuorisotyöstä sellaista kuin sen tulisi olla 2012-luvulla. Emme voi katsoa asioita samasta perspektiivistä kuin kymmenen vuotta sitten. Meidän on peilattava sitä tähän päivään.

    Itse koen nuorisotyön käsitteenä hyvinkin laajaksi enkä osaa tarkasti määritellä, mitä se oikeastaan on. Siitä syystä minusta olikin aivan mahtavaa tavata viime viikonloppuna alan ammattilaisia, joiden kanssa kävin hyviä keskusteluja nuorisotyön luonteesta nykypäivänä. Silti kuulen liian usein toimittavan niin kuin ennen, koska perinnekulttuuri myös nuorisotyössä elää edelleen.

    Nuorisokentällä on käynnissä paljon nuorisotyön kehittämishankkeita. Hankkeita on joka puolella, mutta harmillista kyllä rahoituksen loppuessa, myös saavutetut tulokset jäävät junnaamaan paikalleen. Nuorisotyön hankkeistaminen ei ole kestävä ratkaisu ja minusta tuntuu, etteivät hankkeet ole pureutuneet riittävästi siihen, mitä nuorisotyö on ja kuinka se tulisi nykyaikana määritellä.

    Vaikken osaakaan määritellä, mitä nuorisotyö on, voin sanoa, että se ei ole enää pelkästään työtä nuorille. Se on myös työtä aikuisille ja muille toimijoille. Nuorisotyö on työtä, jota meidän kaikkien pitäisi tehdä vuorovaikutuksessa toistemme kanssa. Vielä emme ole keksineet riittävän hyviä keinoja tämän tavoitteen saavuttamiseksi, mutta uskon, että se tullaan vielä tekemään.

    Nyt tarvitaan rohkeutta olla uudistusmielisiä ja avoimia! Jotta voimme rakentaa Suomea ja tätä yhteiskuntaa entistä nuorisoystävällisemmäksi, tarvitsemme jokainen toinen toistamme. Emme tee tätä muutosta yksin. Me teemme sen kaikki yhdessä.


    Santeri Lohi on Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto – Nuva ry:n varapuheenjohtaja.