maanantai 28. helmikuuta 2011

Osaajien kohtaamisia

Aamu TKI-Akselissa –tekstissään Johanna viittasi Osaajat kohtaavat –tapahtumaan valmistautumiseeni. Nyt helmikuun lopussa tapahtumat ovat onnellisesti takana ja tapahtumien tuoreena mielessä olleessa onkin hyvä aika tehdä pieni yhteenveto tapahtumista.

Erilaisia ura- ja rekrytointitapahtumia järjestetään eri puolella Suomea tämänkin vuoden aikana. Yleisesti ottaen tapahtumien tarkoitus on saattaa yhteen opiskelijat, työnhakijat ja työnantajat. HUMAKin Keski-Suomen kampusten yhteinen ponnistus ura- ja rekrytointitapahtumien suhteen vuonna 2011 on ollut osallistuminen Osaajat kohtaavat –tapahtumasarjan järjestelyihin. Yksin tätä työtä ei ole tarvinnut tehdä, sillä tapahtumien suunnitteluun ja tuotantoon on osallistunut laaja joukko alueen toimijoita: Jyväskylän ammattikorkeakoulu, koulutuskuntayhtymä ja yliopisto sekä Keski-Suomen liitto ja Business Arena Oy.

Työnantajien kohtaamisen lisäksi tapahtumissa oli mahdollisuus uraohjaukseen ns. Urakahvilassa. Urakahvilassa tarjolla oli mm. alkupalana harjoittelun ja lopputyön rooli työllistymisessä, pääruokana opintojen rahoitukseen, työnhakuun ja oman osaamisen tunnistamiseen liittyviä teemoja sekä jälkiruokana polut unelmatyöhön ja yrittäjyyteen.
Urakeskusteluista osa oli lyhyitä, osa hyvinkin syvällisiä ja pitkäkestoisia. Tyypillistä keskusteluille on se, ettei uraohjaaja voi – eikä hänen kuulukaan – antaa yksiä oikeita vastauksia, vaan toimia nuorelle oman pohdinnan peilinä, kuuntelijana, kenties vinkata erilaisista mahdollisuuksista ja tietolähteistä. Tarve keskustelulle näyttää olevan todellinen, sillä yhden noin 5-6 tuntia kestävän tapahtuman aikana keskusteluja käydään jopa satoja.

Urakeskusteluiden yhteydessä nousi esille, kuinka paljon osaamista ja potentiaalia nuorissamme on. Joskus oman osaamisen havaitseminen ja tunnistaminen saattaa kuitenkin olla haastavaa. Joskus taas pulmana on se, että oma osaaminen ja koulutuksen tarjoamat valmiudet näyttäytyvät kovin kapea-alaisina ja kun tie unelmatyöhön tai –harjoitteluun ei auennutkaan ensimmäisellä tai vielä toisellakaan yrittämällä, saattaa muiden vaihtoehtojen havaitseminen olla vaikeaa . Toivon nuorille uskallusta kokeilla vaihtoehtoisiakin polkuja, yli toimiala- ja sektorirajojen. Työ- ja harjoittelupaikkojen hakemisessa kannattaa olla avoin erilaisille vaihtoehdoille ja olla rohkea: vanhan sanonnan mukaan ”ei kannata pitää kynttilää vakan alla”. Ura- ja rekrytointitilaisuuksissa työnantajat ovat esittäytymässä, suuri osa myös todella rekrytoimassa työntekijöitä erilaisiin tehtäviin ja työsuhteisiin ja näin ollen tapahtumien hyödyntäminen kannattaa. Ja jos juuri tällä kertaa ei työtä löydy, kertyy ainakin hyvää kokemusta oman osaamisen markkinoinnista.

Osaajat kohtaavat –tapahtumakonseptin kehittäminen jatkuu edelleen helmikuun tapahtumaryppään jälkeen ja jotain uutta seuraa mahdollisesti vielä kuluvan kevään aikana, viimeistään ensi syksynä. Toivottavasti yhä suurempi osa myös HUMAKin opiskelijoista löytää tapahtumat ja hyödyntää niiden mahdollisuuksia erilaisiin kohtaamisiin aktiivisesti!

Kirjoittaja on Minna Rajalin, joka työskentelee ESR-rahoitteisessa ura- ja rekrytointipalveluita kehittävässä KORSI (Korkeakoulujen osaaminen Keski-Suomen hyväksi) –hankkeessa ja on työssään osallistunut Osaajat kohtaavat –tapahtumakonseptin kehittämiseen.

perjantai 18. helmikuuta 2011

Koulu yhteisöpedagogin paikkana

Kaksitoistavuotias Sini miettii, onko hän liian lihava. Eeva on alkanut polttaa tupakkaa, Maken vanhemmat erosivat juuri ja Kallea ei ole näkynyt moneen päivään koulussa. Koulun pihalla seisoo ryhmä, josta kuuluu iloinen naurun remakka.

Koulu on näytön paikka. Sen käytävillä rakennetaan omaa identiteettiä, peilataan itseä suhteessa muihin ja harjoitellaan joka päivä ryhmään kuulumista. Koulu on monialaisen yhteistyön paikka, jossa eri suunnista tulevat ammattilaiset kohtaavat. Parhaillaan Suomen kouluissa tekee työtään myös yhteisöpedagogit.

Mitä yhteisöpedagogi tekee koulussa? Hän toteuttaa päihdeputkea, suunnittelee seksuaalikasvatuksen opintokokonaisuutta, järjestelee vanhempainiltaa ja talvilomaa edeltävää liikuntailtapäivä, hän toimii opon rinnalla nuoren urasuunnittelussa ja elämänhallinnan taitojen tukijoukoissa, kannustaa ryhmässä toimimiseen. Koulu on aktiiviseen kansalaisuuteen kasvamisen paikka, missä elämässä tarvittavia taitoja tulee muutoinkin kuin oppiaineiden kautta.

Liima, linkki ja äänitorvi. Näillä sanoille Emma Siekkinen kuvaa yhteisöpedagogia koulussa. Hän on tehnyt opinnäytetyön, missä tutkii ja paikantaa koulua yhteisöpedagogin työkenttänä. Lasten ja nuorten oman äänen vahvistaminen ja omien näkökulmien näkyväksi tekeminen, osallisuuden vahvistaminen, on yksi yhteisöpedagogin tehtävä koulussa.

Yhteisöpedagogille ei riitä, että on tukku menetelmiä tai että taskusta löytyy seksuaali-, päihde-, seikkailu- tai mediakasvatuksen aakkoset. Näitäkin tarvitaan, mutta yhteisöpedagogit ovat vuorovaikutuksen ammattilaisia. Sukkuloiminen lasten ja nuorten keskellä sekä erilaisissa ammattilaisten verkostoissa edellyttää neuvottelukykyä. Ohjaustaidot täydentyvät viestintätaidoilla ja kyvykkyydellä organisoida, nähdä kokonaisuuksia, ryhtyä toimeen esimerkiksi kun tarvitaan erityistä herkkyyttä havaita piilotettuja tai kutoutumassa olevia asioita kuten koulukiusaamista.

Voi sanoa, että yhteisöpedagogilla on silmää ryhmälle, hän tuntee ryhmän dynamiikan, tunnistaa erilaisia rooleja ja normeja ryhmissä. Tietoisen toiminnan kautta nämä taidot ja tiedot voivat tulevaisuuden kouluissa siirtyä myös osaksi lasten ja nuorten arkea, elämää. Silloin Sini, Eeva, Make ja Kalle oppivat kysymään, miksi koen itseni lihavaksi, mikä minua oikein estää menemästä kouluun ja millaisia ratkaisuja minun kannattaisi tehdä omassa elämässäni.

Kirjoittaja on Johanna Kuivakangas, joka on ollut kehittämässä yhteisöpedagogien polkua koulumaailmaan ja kuuluu erilaisiin kouluyhteistyöverkostoihin

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Nuorisotyö – A state of mind

Nuorisotyö on mielentila, joka kasvaa, vahvistuu, näkyy ja pysyy. Se on tatuoituna sydämeen, vaikka aika ja paikka muuttuvat. ”Olen sydämeltäni nuorisotyöntekijä”, kuulen usein kollegoiden sanovan. Mikä se sellainen tila oikein on? Ja millainen sellainen sydän on? Mitä asioita se kantaa sisällään ja vaalii?

Parasta ja haastavinta työssä ovat nuoret – he ovat työn helmi. He ovat subjekteja, eivät abstrakteja kohteita, joita voisi käsitellä kuin koneita, joihin olisi käyttöohjeet. Työ nuorten kanssa on pelisilmää vaativaa työtä, jossa joutuu laittamaan itsensä mukaan peliin. Pelissä menestyy joukkuepelaajat ja tiimi tarvitsee monenlaista osaajaa. Tarvitaan jokaisen panos, joka tarkoittaa nuorta ja verkostoja, jotka voivat koostua useista tukijoista, joiden roolit vaihtelevat. Nuorisotyöntekijä pelaa kaikkia paikkoja tarpeen mukaan: Maalivahtina ottamassa koppeja nuorten viesteistä, puolustajana nuorten äänen ja osallisuuden kuulumaan saattamisessa, hyökkääjänä ajamassa eteenpäin nuorten hyvinvointiin liittyviä palveluita, tuomarina kaatamassa monialaisen yhteistyön raja-aitoja, valmentaja ohjaamassa nuoria elämässä eteenpäin vieviin valintoihin ja yleisönä kannustamassa nuoria toteuttamaan unelmiaan, silloin kun muut verkostossa hoitavat pelaamista omalla osaamisellaan. Kenttä on liukas ja joskus siellä on sohjoa, keliolosuhteet vaihtelevat, joka tuo haastetta. Pelin onnistumisessa ei ole kysymys suorittamisesta, vaan kovasta, pitkäjänteisyyttä vaativasta ja luottamukseen perustavasta työstä, jonka eteen tehdään kauan töitä.

Pelissä tarvitaan kasa varapäreitä. Joskus joutuu jäähylle puolin ja toisin. Kypärän alta pilkottavat isot korvat ovat valmiina kuuntelemaan ja suuret silmät näkemään sen pienenkin eleen, että ”täällä mä oon, oisko sulla mulle hetki aikaa”. Suu voi olla suuri, mutta sen toimintaa on osattava säädellä ja yhdistää toimintaan korvien kanssa. Kuunnella osaa jokainen, mutta osaako aina kuulla, se on taito. Sydän pitää olla iso ja sen pitää tuntea. Näistä syntyy aitous, joka puskee läpi kuin hiki. Se tekee fiiliksen, että ihminen on paikalla, läsnä tässä hetkessä. Rangaistuksia ei anneta, mutta joskus nuoret joutuvat tehovalmennukseen, että pelaaminen heidän osaltaan pysyisi sääntöjen mukaisena ja tuottaisi tulosta. Ikä ja harjoitus tuovat kokemusta. Kukaan ei ole mestari alussa. Joillakin nuorisotyöntekijöillä on luonnonlahjakkuutta, jota kutsutaan myös kutsumukseksi.

Kun tunne jonkun ominaisuuden olemassa olosta osana sinua on vahva, voit yllättää itsesi sanomasta amerikkalaiseen tyyliin "a state of mind". Näin kävi meille kouluyhteisössä nuorisotyötä kehittäville hanketyöntekijöille. Nuorisotyö - A state of mind, kun mietimme ammatillisen osaamisemme ydintä koulun toimintaympäristössä tehtävästä nuorisotyöstä. Nuorisotyössä on juuret ja siitä kasvaa myös siivet, joilla voi lentää ja laajentaa kenttiä. Se saa hyvälle tuulelle, siitä on ylpeä, se itkettää ja naurattaa sekä sen eteen on valmis ponnistelemaan muiden saman olotilan omaavien kanssa. Samanhenkiset ja samaa lajia pelaavat tunnistavat toisensa. Kai se on korvien asento, katse silmissä ja suusta pulppuavat sanat, joissa on oma murre mukana. Sillä sen oman tiiminsä tunnistaa. Hajuton tai mauton eivät sovi nuorisotyön kuvaukseen. Kuvailevia sanoja voisivat olla esimerkiksi pirskahteleva ja tuore.

Onko sinuun tatuoituna nuorisotyön mielentila? Lähdetkö mukaan peliin, josta voi tulla enemmän kuin harrastus?

Kirjoittaja yhteisöpedagogi(AMK) Marjo Kolehmainen toimii projektipäällikkönä HUMAKin Uusiutuva koulu ja nuorisotyö-hankkeessa, jossa kehitetään kouluyhteisöissä tehtävää nuorisotyötä.

maanantai 7. helmikuuta 2011

Aamu TKI-Akselissa

Kävelen avain kädessä kohti työhuonettani. Houkuttelevasti raollaan olevasta ovesta pilkottaa valoa käytävälle. ”Huomenta!” kuuluu Minnan iloinen ääni. Kysyn, mitä kuuluu. Minna valmistautuu Osaajat kohtaavat tapahtumaan ja miettii, mitä asioita vielä pitää ottaa huomioon ennen kuin työelämän ja koulutuksen yhteinen tapahtuma käynnistyy.

Asetun pöytäni ääreen ja avaan kalenterin. Olen sopinut loppuviikolle tapaamisen jouluna valmistuneen opiskelijan, Emman, kanssa. Emman opinnäytetyö on niin mainio, että siitä olisi vaikka julkaisuksi. Jään miettimään, miten vikkelästi aika menee. Äskenhän vasta toivotimme Emman ja vuosikurssin tervetulleeksi opiskelemaan Humakiin. Ja nyt joulun alla, siis kolme ja puoli vuotta myöhemmin, onnittelimme valmiita yhteisöpedagogeja.

Ajatukseni keskeytyy käytävältä kantautuvaan kopinaan. Kurkkaan ovesta ja näen koulutusjohtajamme Katin punaisissa puukengissään. ”Terve, mitä kuuluu?” Kati kertoo, että on ollut Helsingissä tapaamassa ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelijoita. He ovat pohtineet, mistä kansalaistoiminnassa, nuorisotyössä ja järjestötyössä oikein on kysymys. Mitä se sellainen yhteisöpedagogi oikein tekee? Kati painottaa, että kyse on tutkinnosta, ei ammattinimikkeestä.

Teemme tilaa muutamalle nuorelle, jotka hiihtelevät käytävällä ja kurvaavat tottuneesti omaan tilaansa. He asettuvat sohville istumaan, nostavat läppärit esiin. Paikalle porhaltaa myös Tero, opiskelijatiimiä luotsaava lehtori. Alkamassa on latingit; näissä tapaamisissaan opiskelijat kertovat toisilleen, mitä ovat tekemässä ja pohtivat yhdessä ratkaisuja omien yritystensä asioihin.

Tämä reilun kymmenen hengen tiimistä osa ehtii tiimivuotensa aikana perustaa oman vuoden kestävän yrityksen ja kokeilla, millaista on rakentaa opintojaan työelämän kanssa kiinteässä yhteistyössä. Toisia taas houkuttaa ajatus osuuskunnasta, minkä perustaminen, mutta myös jatkaminen, ovat mahdollista tiimivuoden jälkeenkin.

”Kahville!” kajahtaa kirkas ääni käytävältä ja kehotusta seuraa hersyvä nauru. Marjo se siellä huhuilee porukkaa koolle. Marjo on hanketyöntekijä, jolle koulu ja siellä tehtävä nuorisotyö on kaikki kaikessa. Jo toista hanketta vetävänä hän tietää aiheesta paljon. Kurkistetaanpa nopeasti Marjon työhuoneeseen, kyllä vain, seinät on tapetoitu koulunuorisotyöstä kertovilla lehtijutuilla, joita on syntynyt hankkeiden aikana. Monia kuvia kaunistaa myös yhteisöpedagogiopiskelijat jotka ovat päässeet hankkeiden kautta tekemään ja kehittämään uusia toimintamalleja kouluun.

Missä Virpi on? Virpi on pitämässä ehkäisevän päihdetyön koulutusta. Entä Iina ja Jana, peruskoulunsa päätökseen saattaviin nuoriin erikoistunut parivaljakko, joka jakaa saman työhuoneen. Käytävän viimeisestä huoneesta aukeaa ovi ja TKI-päällikkö Pekka liittyy seuraan.

ahville mennään tilaan, johon kokoontuu kahvikuppeineen myös samassa kerroksessa työtään tekeviä järjestöjen ihmisiä. Ihmetellään suureen ääneen, miten joku ehtii leipoa iltaisin. Pian kahvihuoneeseen laskeutuu hiljainen tyytyväisyyttä hyrisevä hetki. Kaikilla on suut täynnä suklaalta ja rahkalta maistuvaa piirakkaa, jota Jana on tuonut tullessaan. Reseptejä kysellään ja Bratislavasta kotoisin oleva Jana kysyy viaton ilme kasvoillaan, ”eihän haittaa, vaikka se on slovakin kielellä?”

Kirjoittaja Johanna Kuivakangas toimii tutkija-lehtorina TKI-Akselissa tehtävänään tutkia HUMAK:n hankkeissa tehtävää ehkäisevää työtä. Tällä hetkellä hän tekee yliopettajan sijaisuutta Äänekosken kampuksella.

Tervetuloa Osaamista ja oivalluksia – yhteisöpedagogiikkaa oppimassa blogiin!

Blogissa kerrotaan opiskelijaelämästä, opettajien työstä ja toiminnasta Humanistisen ammattikorkeakoulun kampuksilla. Blogista voi myös seurata tutkimus- ja kehittämisyksiköissä tapahtuvaa työtä. Välillä kuullaan työelämän ääniä ja erilaisten kehittämishankkeissa syntyneitä kertomuksia.

Yhteisöpedagogiikkaan liittyy vahva yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja aktiivinen kansalaisyhteiskunnan kehittäminen sekä pedagoginen osaaminen. Alan uudet tuulet ja käytännön sovellukset ovat luettavissa täältä.