Mopoilu on uusi sosiaalinen nuorisoilmiö

Mopoilu on sosiaalista toimintaa, jota leimaa spontaani liikkuminen, ja johon osallistuvat yhtä hyvin pojat kuin tytötkin. Tämä käy ilmi Mopot ja mopoilu -tutkimuksesta, jossa HUMAKin tutkija-lehtori Elina Nikoskinen ja yhteisöpedagogiopiskelijat keräsivät ja kartoittivat nuorten kokemuksia mopoilusta. Tutkimus on osa Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunkien mopohanketta

Mopot ja mopoilu nuorten silmin

Helsingin nuorisoasiainkeskuksen ja HUMAKin vasta ilmestyneessä tutkimuksessa on ensimmäistä kertaa dokumentoitu nuorten omia näkemyksiä mopoilusta. Kaupungin intressi kyselyn toteuttamiseen oli sekä nuorten äänen saaminen kuuluviin että taustatietojen kartoittaminen nuorten kanssa tehtävään mopotyöhön.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että mopoilulla on tärkeä merkitys pääkaupunkiseudun nuorten vapaa-ajan vietolle ja vanhemmista riippumattomalle liikkumiselle. Nuorten mopokulttuuriin Helsingissä kuuluu kuitenkin myös aikuisten läsnäolon arvostaminen.

Kyselyyn haastateltiin 50 pääkaupunkiseudun nuorta. Heidät tavoitettiin moottorihalleilta, nuorisotaloilta ja mopomiiteistä. Merkittävä muutos mopokulttuurissa on mopoilevien tyttöjen lukumäärän kasvu - vastaajista heitä oli viidennes.

Mopoilusta puhutaan taas paljon – mistä tämä johtuu, tutkija-lehtori Elina Nikoskinen?

Kiinnostus mopoilua kohtaan juontanee juurensa ensinnäkin mopojen määrän suureen kasvuun 2000-luvulla ja myös tyttöjen määrän kasvuun. Mopoilijoiden liikenneturvallisuuteen on kiinnitetty paljon huomiota ja sen edistämiseksi tehty työtä.

Toisaalta varsinkin pääkaupunkiseudulla vaikuttaneet massiiviset mopomiitit ovat tehneet mopoilua konkreettisestikin näkyväksi. Sosiaalisen median välityksellä organisoitu, nuorten omaehtoisesti toteuttama tapahtuma, jolla ei ole virallisesti järjestäjiä on huomioitu paitsi medioissa myös viranomaisten keskuudessa.

Vuotta 2009 voi ehkä pitää mopoilmiön kannalta tärkeänä ajankohtana. Keskustelut tapahtuman turvallisuudesta ja sen jatkumisen edellytyksistä ovat toteutuneet yhdessä nuorten, poliisin ja nuorisotyön kanssa ja mopomiitit ovat voineet jatkua. Aiemmin melko negatiivinen julkisuus on muuttunut positiivisempaan suuntaan hyvällä yhteistyöllä.

Tyttömopoilijoita entistä enemmän

Mopoilussa on nuorten näkökulmasta kyse vapaa-ajan viettämisestä ja itselle merkityksellisten ihmisten kanssa olemisesta. Mopoilu on sosiaalista toimintaa, jota leimaa spontaani liikkuminen. Toki nuoret käyttävät mopoa myös siirtymisen ja liikkumisen välineenä, mutta aineistossa vapaa-ajan merkitys vaikutti suuremmalta ja tärkeämmältä.
Tyypillistä mopoilijaa on vaikea määritellä, eikä se varsinaisesti ollut edes tutkimuksen tavoitteena. Mopoilijat ovat heterogeeninen ryhmä. Tänä päivänä se on sekä tyttöjen että poikien maailma.

HUMAKin opiskelijat mukana toteuttamassa tutkimusta

Yhteistyö HUMAKin ja pääkaupunkiseudun mopohankkeen kanssa alkoi vuoden 2010 Nuorisotutkimuspäivillä. Elina Nikoskinen on toteuttanut tutkimuksen opiskelijoiden kanssa.

Opiskelijoiden rooli on ollut merkittävä. Tutkimustyö integroitiin kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutukseen siten, että Nurmijärven kampuksen sosiaalisen vahvistamisen suuntautumisopintoja tehnyt opiskelijaryhmä toteutti aineiston keruuta (nuorten mopoilijoiden haastattelut) osana Yhteisöt ja yhteisötyö -opintojaksoa keväällä 2011.

 Ilman opiskelijoiden työpanosta tutkimuksen käytännön toteutus olisi ollut mahdotonta toteuttaa niin tiiviillä aikataululla, toteaa Nikoskinen.

Helsinki, Vantaa ja Espoo ovat yhdessä toimijoina pääkaupunkiseudun mopohankkeessa. Mopot ja mopoilu -tutkimus oli osa mopohanketta, joten yhteistyö näiden kolmen kaupungin mopotyötä tekevien nuorisotyöntekijöiden kanssa oli tiivistä.

Eväitä mopotyön kehittämiseen ja liikennekasvatustyöhön

Mopoilu on ollut melko kartoittamaton alue, jossa tutkittavaa riittää jatkoonkin. Nyt tarkoituksena oli saada nuorten kokemuksia esille ja dokumentoida niitä merkityksiä ja ilmiöitä, joita mopoilussa on.

Sosiaalisena ja yhteisöllisenä kokemuksena ja välineenä mopoilun maailman ymmärtämisellä on merkitystä muun muassa liikennekasvatusinterventioiden suunnittelulle. Tämä selvitys toimii pohjana mopotyön kehittämiselle tulevaisuudessa, kertoo Elina Nikoskinen.


Mopot ja mopoilu. Tarkastelua ilmiöstä, sen merkityksestä ja asemasta nuoren elämässä. Elina Nikoskinen (2011)

Haastattelu: Tuula Johansson
Kuva: Elina Nikoskinen

Vapaaehtoistyötäkö?

Aina välillä sitä miettii, miten kerkiää kaikkeen. Kuinka olla siellä, vaikka pitäisi olla täällä. Syksy Konnevedellä 4H-yhdistyksen toimistolla on ollut kiireistä niin kuin varmasti kaikkialla. Vuoden vaihdetta kohden onneksi hieman helpottaa, vaikka edelleen päivät tuntuvat venyvän yllättävänkin pitkiksi.

Se mistä eniten järjestössä työskentelystä pidän, on sen monipuolisuus. Verkoston, nuorten ja kumppaneiden monipuolisuus, mutta myös vuosittain vaihtuvat toiminnot. Raamit pysyvät samana, mutta ihmiset ja projektit muuttuvat. Tänä syksynä varmasti suurin juttu yhdistyksessämme oli Youth In Actionin nuorten ryhmävaihto Maltalle syys-lokakuun vaihteessa.

Matkamme pääteemana oli vapaaehtoisuus, Euroopan vapaaehtoistoiminnan teemavuoden mukaisesti. Autoimme muun muassa St. Joseph’s home poikakodilla maalaamalla porraskaiteita ja vahingossa myös vanhaa marmorilattiaa. Tutustuimme Gozon saaren SPCA – järjestön tiloihin, jonka tarkoituksena on olla hylätyille eläimille välisijoituspaikkana etsiessä uutta kotia. Siellä rakastuimme pieneen sekarotuiseen pentukoiraan, jolle me suomalaiset saimme antaa nimen Sulo. Pyrimme viikon aikana tutustumaan mahdollisimman laajasti vapaaehtoistyön eri muotoihin ja teimme jopa kyselyn vapaaehtoistyöstä, jolloin kiertelimme rannalla häiritsemässä auringossa lekottelevia ihmisiä.

Toiminnan lomassa aloin itsekin miettimään vapaaehtoistyötä ja kuinka paljon se omaan elämääni vaikuttaa. Kamalaa, aivoissani ammotti suuri aukko. Vapaaehtoistyö. Minä. Mitä minä teen? Pitäisikö minun tehdä jotain? Vasta vaihtaessani shortsit pitkiin kalsareihin koto Suomessa aivosopukoistani puikahti ajatus, että ”Kyllä, minä teen vapaaehtoistyötä.” Se on muuttunut jo sen verran vapaaksi tekemiseksi, ettei sitä enää vapaaehtoisTYÖKSi tunnista. Joka viikkoinen reissu Jyväskylään nuorten tyttöjen ryhmän palaveriin ja koko viikonlopun mittaiset tuttavien lastenhoidot, ei jostain syystä tunnu työltä. Se on minun harrastukseni, mahdollisesti jonkun toisen vapaaehtoistyö.

Vuosi 2012 on aktiivisen ikääntymisen ja solidaarisuuden vuosi Euroopassa. Samalla maltalaisten ja suomalaisten porukalla teemme uutta nuorten ryhmävaihtohakemusta Youth In Actionille pureutuen tähän teemaan. Vaikka teema vaihtuu, toiminnot ovat silti lähtökohdiltaan vapaaehtoistyötä. Näinhän sen pitääkin mennä, tällä kertaa lasten ja koirien sijaan päätähtenä toimivat vanhukset.

Pidetään toisistamme ja itsestämme huolta myös vuonna 2012!

Kirjoittaja Anni Juntunen on toiminnanjohtaja Konneveden 4H-yhdistyksessä

Yhteisöni on koko maapallo

Afrikan lapsia mahat pullollaan, tuskaansa itkeviä äitejä,juoksemista, apaattisuutta, anovia katseita. Olenhan minä näitä videoita ennenkin nähnyt, yhteenlaskettuna varmasti kymmeniä. Nälkää, kurjuutta, avunpyyntöjä. Kyyneleet pyrkivät silmiini katsellessani noita ihmispoloja. Taas.

On kaunis syksyinen päivä ja SPR:n edustaja pyytää valoja takaisin päälle. Räpyttelemme silmiämme ja minä yritän vaivihkaa kuivata kyyneleeni. Totumme valoon ympärillämme, ja nälänhätä, sodat ja pakolaisleirit tuntuvat taas kaukaiselta painajaiselta. Painajaiselta, josta on mukava herätä ja muistaa, että itse minun ei tarvitse olla sellaisten kärsimysten keskellä. Tunti jatkuu, ja pian vilkuilenkin jo kelloa seinällä. Olisiko jo tauon paikka?

Muutoksen aika

Päivän mittaan huomaan kuitenkin ajattelevani tuota videota enemmän ja enemmän. Ne katseet, laihat kädet ja jalat. Epätoivoiset kasvot. Mikä minua vaivaa? Eikö riitä, että tällaisia videoita katsellessa vähän itkee ja tuntee myötätuntoa? Eikö riitä, että ymmärtää olla kiitollinen omasta tilanteestaan? Eikö riitä, että silloin tällöin (kun on vähän enemmän rahaa) ostaa Reilun Kaupan vihreää teetä, eikä sitä toista? Ei, se ei riitä enää.

Tulen kotiin ja yritän keskittyä muuhun. Siivoan vaatekaappini, käyn vähän Internetissä ja laitan ruokaa. Ajatukset jauhavat samaa rataa. Katson ympärilleni ja inhoan kaikkea mitä näen. Ikeasta ostettuja kalusteita, vaatekasoja, jotka huutavat H&M. Kaikki tietysti lapsityövoimalla tuotettuja. Reilua kauppaa ei jääkaapissa näy. Ainoastaan se yksi säälittävä vihreä tee- paketti mikron vieressä saa mieleni rauhoittumaan vähäsen. Tuijotan tuota mustaa merkkiä ja vakuutan itselleni, että olen hyvä ihminen. Mutta se riittää vain hetkeksi.

On minussa aina elänyt pieni maailmanparantaja. Usein nämä parannukset ovat kuitenkin jääneet vain huulille ja pitäisi - puheiksi. Olenhan minä itkenyt ja rukoillutkin näiden raukkojen puolesta, useastikin. Eikö se kerro ihmisestä jotain? Mutta hetkellisesti koettu tuska on unohtunut ja elämä jatkunut. Eipä ole tullut tehtyä kauheasti mitään konkreettista. Olisiko nyt muutoksen aika?

Päässäni surraa koko ajan samat ajatukset. "Tee jotain!", huutaa mieli. Vai onko se sydän, en tiedä. Mieheni tulee kotiin ja lähdemme lenkille. Julistan manifestini hänelle. Meidän taloon ostetaan tästedes vain Reilua Kauppaa. En osta vaatteita kuin tarpeeseen, ja nekin kirpparilta. Tahdon lahjoittaa kuukausittain rahaa hyväntekeväisyystyöhön ja tehdä itsekin vapaaehtoistyötä. Käytän vain TOMSin kenkiä, koska ostaessani kenkäparin, samanlainen pari lahjoitetaan Etelä-Amerikan köyhälle, paljasjalkaiselle lapselle. Vakaat aikomukset toisensa perään purkautuvat ilmoille sellaisella mahdilla, että itsekin hämmästyn. Ääneen lausuttuina ne antavat energiaa, ja olen valmis ryhtymään toimintaan. Mieheni miettii hetken ja sanoo sitten: "Mutta eihän TOMS valmista talvikenkiä, mä en anna sun kyllä kävellä millään kangaskengillä kun tulee pakkaset".

Kenialainen poika Ayubu

Tänä syksynä aloitin yhteisöpedagogin opinnot ja tuntuu, kuin silmäni olisivat jollain tavalla avautuneet. Olen tiedostanut sen, että minulla on mahdollisuus vaikuttaa ja minulla on oikeus, jopa velvollisuus puuttua vääryyksiin. Olen oppinut näkemään itsessäni voimaa muutokseen. Ja uskon, että en ole nähnyt kuin vasta pienen osan. Tulevana yhteisöpedagogina ja ennen kaikkea ihmisenä, minun on kannettava vastuuni yhteisöstä. Ja miksei yhteisö voisi käsittää jopa koko maapalloa? Kyllä, minulle koko maailma on työkenttäni.

Puolentoista viikon päästä tästä myllerrysten päivästä postiluukusta tipahtaa kirje. Pian pitelen käsissäni kuvaa 7-vuotiaasta Ayubusta. Ayubu on oikein suloinen, vähän kieroon katsova kenialainen poika. Hänen isänsä ei pysty maksamaan jokaisen perheen viiden lapsen koulumaksuja, varsinkaan Ayubun, joka tarvitsee erityiskoulun lievän henkisen vammansa takia. Katson tuota kuvaa, ja itken ilosta. Tuolle pienelle pojalle minä saan olla se, joka muuttaa lapsen koko maailman. Lahjoitan kuukaudessa 25 euroa, ja se riittää kattamaan Ayubun koulunkäyntikulut ja auttaa myös hänen perhettään taloudellisesti. Kiinnitän kuvan I heart London- magneetilla jääkaapin oveen ja tunnen, kuinka osa sydämestäni rauhoittuu. Pienin askelin, pienin teoin kohti parempaa maailmaa.


Kirjoittaja Josefiia Oksanen opiskelee ensimmäistä vuotta yhteisöpedagogiksi HUMAKin Nurmijärven kampuksella.

Yhteisöpedagogina työelämässä

Valmistumisestani yhteisöpedagogiksi HUMAKin Joensuun kampukselta on reilut kolme vuotta. Valmistumisen jälkeen olo tuntui suoraan sanottuna tyhjältä, kun kaikki se uurastus mitä oli opinnäytetyön ja pro-jektin eteen nähnyt olikin ohi. Myös hyppy työelämään tuntui pitkältä, vaikka minulla oli jo entuudestaan työkokemusta. Tuntui hankalalta ajatella millaisia työtehtäviä voisi nyt yhteisöpedagogin papereilla hakea. Missä työssä voisin parhaiten hyödyntää opittuja taitoja? Heti valmistumisen jälkeen ammatillinen identiteetti oli siis sanalla sanoen hieman hakusessa, mutta lohdutukseksi voin sanoa, että siitä se on pikkuhiljaa lähtenyt rakentumaan. Jokainen työkokemus on kasvattanut ja tuonut mukanaan uutta ammatilliseen identiteettiini.

Olin valmistumisen jälkeen Ammattiopisto Luovilla asuntolanohjaajana ja myöhemmin omaohjaajana. Luovilla sain lisäkokemusta erityskasvatuksesta, jonka olin valinnut myös ammatillisiksi opinnoiksi jo HUMAKin aikana. Oppilaitosympäristö työpaikkana oli minulle uusi ja valaiseva kokemus. Nuorten perheiden ja moniammatillisten tiimien kanssa tapaamiset tulivat tutuiksi työssäni. Luovilta siirryin Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän projektityöntekijäksi. Nuorten tuki –hanke on ESR-rahoitteinen nelivuotinen projekti, jossa ollaan kehitetty uusi joustava koulutuspolku avoin ammattiopisto. Työskentelen hankkeessa uraohjaajana, eli etsimme nuoren kanssa yhdessä hänelle itselleen sopivan polun joko koulutukseen tai työelämään. Joskus ohjaus lähtee aivan alusta ja aloitetaan ammatinvalintaan liittyvistä seikoista, tai sitten autan pääsemään joskus aikoinaan valitulle polulle takaisin esimerkiksi suorittamaan kesken jääneen ammatillisen tutkinnon loppuun.

Opinnoista saatu tieto käytännön testissä

Kuten alussa mainitsin, ei ammatillinen minä ollut valmistumisen jälkeen mitenkään kirkkaana mielessä. Mutta kuitenkin nyt kun työkokemusta ja vuosia on kulunut, voin peilata opiskeluajoilta saamiaan koke-muksia hieman eri tavalla. Opiskeluaikana suoritetut projektiopinnot ovat ehdottomasti olleet hyödyllisiä projektityöläiselle. Näin on helpompi pysyä kärryillä siitä missä mennään, ja millaista paperityötä ja seurantaa projektissa vaaditaan. Projektityössä ei kangistu helposti kaavoihin, koska varsinaisesti mitään valmiita kaavojahan ei ole edes olemassa, vaan ne luodaan itse.

Ei HUMAKissa turhaan puhuttu moniammatillisuuden arvostamisesta. Se on asia mihin törmään työssäni lähes päivittäin. Monella nuorella on takanaan monta tahoa (esimerkiksi mielenterveystoimisto, TE-toimisto, sosiaalitoimi ja tukiasunnot ), joiden kanssa pidetään yhteyttä. Tämä vaatii minulta työntekijänä palvelujärjestelmän tuntemista. Lisäksi että työskentelen monien eri ammattilaisten kanssa yhteistyössä, myös meidän työporukkamme on oma moniammatillinen tiimi. Meillä jaetaan työntekijöiden kesken omaa osaamistamme. Näin kehitämme itseämme ja toisiamme, mutta samalla kehitämme myös jotakin uutta ja ainutlaatuista palvelemaan alueemme nuoria.

Tärkein taito mitä olen työelämässäni tarvinnut, on ollut ohjaustaidot, ja nimenomaan yksilöohjaustaidot. HUMAKin opinnoissa painottunut ryhmän ohjaus on pienessä roolissa minun päivittäisessä työnkuvassani, mihin taas koen saaneeni hyvän koulutuksen HUMAKista. Onneksi työnantaja tarjoaa mahdollisuuden kehittää ja kouluttaa itseään yksilöohjauksen saralla. Tämä on auttanut täydentämään osaamista ja tuonut uusia työkaluja siihen kuuluisaan yhteisöpedagogin menetelmäsalkkuun.

Terveiseni

Luulenpa, että montaa muutakin saattaa valmistumisen kynnyksellä mietityttää, että mihin tästä olen suuntaamassa seuraavaksi kulkuani. Osalle saattaa tulla tarve jatkokouluttautua tai kenties vaihtaa alaa. Yleensä mielessä kuitenkin siintävät työelämän haasteet. Yhteisöpedagogin koulutus antaa hyvät valmiu-det ottaa vastaan hyvinkin erilaisia työtehtäviä, mikä on mielestäni rikkaus. Oikeastaan tärkeintä on se, että luottaa ja uskoo omiin kykyihinsä ja on ylpeä omasta ammatistaan.

Kirjoittaja Anne Lipponen työskentelee ohjaajana Nuorten tuki –hankkeessa Nurmeksessa. Hän valmistui yhteisöpedagogiksi (AMK) HUMAKin Joensuun kampukselta 2008.

Nuorisotiedottajan arki: viestintää, tiedottamista, salapoliisityötä vai jotain ihan muuta?

Selaan almanakkaa ja sieltä singahtelee silmiini lukuisa joukko erinäisiä merkintöjä. DL, tiedote, ykkönen, tiedotuslehti, viestintätiimi, viestinnän suunnittelu, juttuaiheet, haastattelu, sovi kuvaus, vedostarkistus, päivitä netti, Aatu, intranet, uusi asiakaspalvelu, USO, koulu ja nuorisotyö, messut, nuva, nuorisotilat, bänditilat, NuortenLaturi, Painovirhe, Avartti, valokuvat, Aaltoja -lehti, viikkotiedote, jory, tapahtumaryhmä, kysy -palsta…

Viestintä punaisena lankana

Nuorisotiedottajan työni Jyväskylän kaupungin nuorisopalveluissa voi näyttää sillisalaatilta, koska viestintä liittyy lähes kaikkiin asioihin. On työssäni kuitenkin järki ja punainen lanka.

Kulunut työviikko toi tullessaan pienen työsuman, koska takana on parin viikon poissaolo. Mutta asia ja palaveri kerrallaan kaikesta selvitään. Maanantai käynnistyi sähköpostisuman purkamisella ja täyttyi palavereista. Jyväskeskuksen Nuorten tila –palaverissa suunnittelimme muiden asioiden lisäksi myös tiedottamista. Sovimme, että JK:n viikoittaiset toiminnat päivitetään edelleen nettisivuille, facebookia hyödynnetään ja varsinaisen tiedotteen teemme loppukuusta. Tiedotteessa vedetään hiukan yhteen mennyttä ja kerrotaan tulevista toiminnoista – mikäli tila on vielä käytössämme.

Vuoropuhelua ja kirjoittamista

Nuorisopalvelujen laajennetun johtoryhmän kokouksessa muistutan vuoden viimeisen Jyväskylän kaupungin tiedotuslehden parin viikon päässä olevasta DL-päivästä. Kerron, että nuoret -sivun A-jutun aihe on koulun ja nuorisotyön yhteistyö ja B-jutun uusi nuorisovaltuusto. Tiedotuslehden työprosessi on varsin pitkä, sillä juttutoiveet esimerkiksi joulukuussa ilmestyvää lehteä varten on esitetty toimituskunnalle jo kolme viikkoa sitten. Juttujen varsinaista työstämistä en ole vielä aloittanut, mutta esimerkkitapaukset, joista kirjoitan, ovat selvillä. Seuraavana on vuorossa haastattelujen sopiminen ja haastattelut, kuvittamisen ideointi ja kuvauksista sopiminen kuvaajan ja kuvattavien kanssa ja sitten vasta kirjoitellaan.

Nuorten ääni kuuluu myös viestinnässä

Alkuviikon työlistalla on menovinkin ja mediatiedotteen laatiminen nuorten tuottamasta Young Fashion -muotinäytöksestä. Menovinkki on nopeasti työstetty ja lähetetty eikä tiedotteenkaan työstämistä onneksi tarvinnut aloittaa nollasta. Olimme jo suunnitelleet ja ideoineet tapahtuman ja toiminnan viestintää aiemmin nuorten valmentamisesta ja ohjaamisesta vastaavan Sannan ja nuorten ryhmässä mukana olevan Jannan kanssa aiemmin. Janna olikin kirjoittanut faktapaketin ja haastatellut muutamia mukana olevia nuoria.

Nuorten toimintaryhmästä on myös ollut jo aiemmin juttua sekä kaupungin tiedotuslehdessä että ykkösuutisessa. Aiempia materiaaleja hyödyntäen tiedotteen muokkaaminen käy sujuvasti. Vielä puhelinsoitto ja pieni kommentti kauppakeskusjohtaja Akilta ja nuorisojohtaja Kolulta tiedotteeseen sekä varmistus että Sanna ja Aki ovat puhelimella tavoitettavissa. On tärkeää, että tiedotteissa on lisätietojen antajat yhteystietoineen, että he ovat myös oikeasti tavoitettavissa, ja että lisätietojen antajat ovat asian kannalta oikeat henkilöt.

Koska nuorisopalvelujen toiminnan punaisena lankana kulkee nuorten osallisuus, kulkee se myös viestinnässä. Tällä kertaa nuorten ryhmän edustaja ei ole lisätietojen antajana medialle, mutta tiedotteessa kuuluu nuorten ääni ja asioita sanotaan nuorten äänellä. Mikäli mediaa saapuu itse Young Fashion -tapahtumaan, nuoret ovat siellä haastateltavina.

Mediatiedote on valmiina lähtöön otsikolla: Nuorten tuottama Young Fashion -muotinäytös sädehtii Jyväskylässä. Tiedote lähtee meiltä sähköpostilla laajalla jakelulla kaupungin yhteisiä medialistoja hyödyntäen. Kaikki mediatiedotteet laitetaan myös kaupungin nettisivujen uutisvirtaan sekä tietysti jo ennen medialle lähettämistä sähköpostilla asianomaisille ja asianosaisille henkilöille sekä kaupungin viestintävastaaville.

Mediaa lähestytään aktiivisesti

Nuorisopalvelut lähestyy mediaa aktiivisesti ja näkyy ja kuuluu varsin mukavasti niin paikallisessa kuin maakunnallisessa mediassa. Kuluvalta vuodelta ei ole tilastollista tietoa muuta kuin lähteneiden mediatiedotteiden osalta. Tähän mennessä olemme lähestyneet mediaa 80 tiedotteella eli keskimäärin viikossa meiltä lähtee kaksi-kolme tiedotetta.

Tehdessäni opinnäytetyötä yhteisöpedagogin ylempään tutkintoon liittyen, tutkin kunnallisen nuorisotyön mediajulkisuutta. Tarkastelin työssäni muun muassa lähteneiden mediatiedotteiden määrää ja läpimeno-osuutta mediassa. Tutkimusajankohtana (4 kk) nuorisopalvelut lähestyi mediaa 34 tiedotteella, joiden läpimeno-osuus pelkästään sanomalehti Keskisuomalaisessa oli 68 %. Näppituntumalla voisi arvioida että valtaosa tiedotteista pääsee julkisuuteen tavalla tai toisella. Saas nähdä miten käy Young Fashion -tapahtuman osalta.

Asiaa tuntevat tiedonlähteinä

Ensi viikolla on meidän vuoro saada uutisemme kaupungin nettisivujen ykkösuutisen paikalle. Uutisen aiheena on Nuorten vaikuttamisviikko. Kokoan jutun kirjoittamista varten aineistoa. Osan materiaalista saan osallisuuskoordinaattori Eevalta, osan kyselen sähköpostilla toimintaa viikolla järjestäviltä, haastattelen aiheesta myös Jyväskylän nuorisovaltuuston puheenjohtaja Santeria, joka on sopivasti käymässä toimistollamme. Kun aineisto on kasassa, kirjoittaminen itsessään käy varsin nopeasti. Ennen jutun julkaisua jutuissa haastattelemani ihmiset saavat tekstit katsottavakseen. Näin toimin aina myös tiedotteiden osalta.

Juttuun sopivia kuvia etsiessäni selaan kuvapankkiamme, tyhjennän kaksi kameraa ja kollaan vielä omaa kuva-arkistoa. Valokuva-asiat ovat meillä vielä lapsen kengissä. Julkaistavaksi ja käytettäväksi soveltuvia, toimintamme sisällöistä kertovia kuvia - joissa on myös kuvausluvat kunnossa - meillä on liian vähän. Mutta uskon, että tähänkin asiaan saadaan jossain vaiheessa parannusta.

Viikkoon on kuulunut myös muun muassa toimintamme esittelyä Hyvin voidaan –seminaarin ”messu-osiossa”, My Way -messujen Jyväskylän osastoon liittyvien asioiden hoitamista, uuden asiakaspalvelumallin kansalaisraadin suunnittelua, nuorisopalvelujen sisäisen viikkotiedotteen kokoamista ja lähettämistä, sähköpostitiedotteiden välittämistä, suunnittelua kollegojen kanssa, kollegojen konsultointia, nettisivujen päivittämistä, seuraavan viikon palavereihin liittyvää pohdiskelua, blogin kirjoittamista…

Suunnitelmat ohjenuorana, ihmiset elintärkeitä

Kaupungin viestinnän linjaukset toimivat yleisinä ohjeina myös nuorisopalvelujen viestinnässä. Arjen viestintä pohjautuu toiminnan strategioihin, linjauksiin ja suunnitelmiin ja toiminnan vuosikello rytmittää viestintää hyvin pitkälti. Käytännössä tiedottamisen aiheet ja aikataulut nousevat pääasiallisesti toimintasuunnitelmasta. Mutta totuuden nimissä on sanottava, että toisinaan on tehtävä myös salapoliisityötä ja luettava asioita työkavereiden puheiden rivien välistä ja tarttuva sivulauseessa ohimennen mainittuun sanaan. Tiedote- ja juttuvinkkiä ja näkökulmia on metsästettävä korvat pitkällä.

Onneksi työni tukena toimii nuorisopalvelujen viestintätiimi, jossa me yhdessä suunnittelemme nuorisopalvelujen viestintää ja jossa nuorisonohjaajat ”ilmiantavat” mielenkiintoisia ajankohtaisia asioita ja näkökulmia. Merkittävä arjen tukiverkosto viestijän työlleni oman organisaation ihmisten lisäksi on kaupungin viestintävastaavat.

En tiedä onko kulunut viikko ihan se tyypillisin työviikko, ja onko sellaista olemassakaan - työntäyteinen ja mielenkiintoinen kuitenkin. Tänään suuntaan vielä kulkuni Jyväskeskukseen Young Fashion -muotinäytökseen katsomaan sädehtiviä nuoria kulisseissa ja lavalla kameran linssin läpi. Työn suola on ehdottomasti nuorten kohtaaminen ja heidän kanssaan toimiminen.

Kirjoittaja Tuija Ijäs tekee työtään Jyväskylän kaupungin nuorisopalveluissa nuorisotiedottajana.

Taas antoisa päivä tasapainoillen kulttuuri- ja nuorisojärjestötyöläisen roolissa

Meillä oli eilen synttärit. Nuorten Keski-Suomi ry täytti 8 vuotta. Toimisto näyttää aamulla siltä, että synttärien jatkot olisivat kestäneet aamuun asti – pöytäliinaan on piirretty verkkoja ja käärmeitä.

Todellisuudessa maanantaisten juhlien jatkoina oli nuorten maakunnallisen vaikuttajaryhmän suunnittelupalaveri 8.11. nuorten ja kunnanjohtajien kohtaamistilaisuuteen liittyen. Verkot ja käärmeet ovat pöytäliinaan ilmestyneet, koska kannustimme vieraitamme kertomaan meille mitä yhteistyötä voisimme tehdä ja millaisiin juttuihin pitäisi jatkossa tarttua.

Vaikka olenkin väsynyt juhlista, toimistolle oli ihana tulla tänään. Tänään piti olla rauhallinen päivä. Yksi ainoista päivistä tällä viikolla, jolloin olen koko päivän toimistolla. Harvinaista luksusta. Aikaa Dynamon maksatushakemuksen viimeistelyyn. Aikaa perehtyä uuteen haasteeseen – Palkitsemisjuhlaan! Parhaillaan käytän pienen osan työajastani My Way –tapahtuman järjestämiseen ja tiimin valmentamiseen. 15.-16.11. järjestettävän tapahtuman jälkeen pääsen verkostoitumaan keskisuomalaisten kuntien nuorisotoimien kanssa oikein urakalla. Palkitsemisjuhlassa maakuntamme aktiiviset nuoret ja osallistavat aikuiset saavat ansaitsemansa tunnustuksen ja pääsemme nostamaan nuorisotoimintaa esille erilaisella tavalla. Tällaisista jutuista saan aina ihan mielettömiä kicksejä.

Palkitsemisjuhlan materiaaliin perehtymisen lisäksi tänään oli tarkoitus valmistella kahta tulevaa LastenParlamentin kokoustekniikkakoulutusta. Erään alueen PikkuParlamentin diskotyöryhmän palaveri on vasta ensi viikolla, mutta senkin valmistelut on hyvä käynnistää jo nyt. Vaikuttamisviikon julistekin pitäisi saada kasaan tänään, mutta siihen on hyvin aikaa. Varsinkin, kun osa toimistomme väestä on palaveeraamassa suuriman osan päivästä Nuorten Yrittäjyystalojen valmentajien kanssa.

Käynnistän koneeni ja rupattelen hetken sihteerimme kanssa ennen sähköpostien avaamista. Viimeiset päivitykset julisteeseen ovat saapuneet. Ja kappas. Kokoustekniikkakoulutukset siirtyvät eteenpäin. Kiireinen viikkoni onkin yhtäkkiä vähän rauhallisempi. Lueskelen materiaaleja jalat pöydällä – iloitsen samalla sekä poikkeuksellisen siististä työpöydästäni (synttärit!) että rennosta työpaikastani, jossa voin lukea varpaat pöydällä (jee!).

Ja sitten tietenkin rento päivä muuttuu. My Way –tiimiläisiä alkaa ilmestyä toimistolle. Yksi vaikuttajaryhmän nuorista tulee sopimaan heidän My Way osastonsa toteutuksesta ja huomaan olevani mukana monen tunnin pituisessa palaverissa, jossa nuorten edustuksellisen vaikuttamisen lisäksi puhutaan verkostoista, messuvierailijan keskittymiskyvystä, Jyväskylän LastenParlamentin alueellisesta rakenteesta ja sovitaan poikkeuksellisen aktiiviselle nuorelle yllättäen harjoittelupaikka. Samalla ideoin Flash mainosta Jumboscreenille tiimiläisten kanssa ja jossain välissä ehdin vielä keskustella osallisuudesta ja yhdistyksemme tulevan vuoden toiminnasta työkaverini kanssa.

Tehokas ja rauhallinen työpäiväni on todellakin ollut tehokas, muttei missään tapauksessa rauhallinen. Huomaan istuvani klo 17.38 työpöytäni ääressä kirjoittaen blogitekstiä. Päivällä toimiston täyttäneet My Way –tiimiläiset ovat vaihtuneet ToukoFest johtoryhmään. Tällaisen päivän jälkeen on vaikea saada energiatasoa laskemaan kotonakaan. Odotan jo innolla huomista.

Kirjoittaja Sanna Kujala on projektisuunnittelija Nuorten Keski-Suomi ry:llä. Hän koordinoi Jyväskylän LastenParlamenttia Dynamo – lisää virtaa kuntien ja järjestöjen yhteistyöhön –hankkeen kautta, valmentaa My Way –tiimiä ja osallistuu yhdistyksen muiden toimintojen toteutukseen ja kehittämiseen. Hän on valmistunut kulttuurituottajaksi Humanistisen ammattikorkeakoulusta ja tasapainoilee kulttuuri- ja nuorisojärjestötyöläisen rooleissa päivittäin.